Take a chance

Rakas päiväkirja,

olen kuullut tuhat kertaa, että elämäni ei muutu ellen itse muuta sitä. Että kotoa ei tule kukaan hakemaan, pitää itse hakea. Että riski monessa asiassa on vain korvien välisessä maailmassa, ei todellisuudessa. Niin onkin, tälläkin hetkellä pohdin asiaa, johon liittyen kukaan ei kuolisi eikä maailma järkkyisi. Paitsi ehkä minun maailmani, mutta kaikille muille asia olisi aivan sama. Silti käytän valtavasti aikaa sen miettimiseen, mitä muut ajattelisivat. Luultavasti turhaan.

Kirjoitin vuonna 2012 riskeistä. Vuosi sitten en uskaltanut ottaa riskiä, koska sopivaa hetkeä ei tuntunut tulevan. Totuus on, että ei ole mitään sopivia hetkiä koskaan. Ajoitus voi osua nappiin sattumalta, mutta jos jää odottelemaan, jää nuolemaan näppejään. Näin kävi minulle. Olisi voinut käydä, vaikka olisin riskin ottanutkin, mutta ehkä peli olisi ollut selvempi, jos olisin rohkeasti lähtenyt pelaamaan enkä jäänyt odottamaan, että minua pyydetään mukaan.

Jos on vain tämä yksi elämä, pitäisi tehdä kaikki täysillä. Pitäisi. Konditionaalissa, kuten minä yleensä asiat ilmaisen. Ehkä pitää tehdä kaikki täysillä. Jätetään vielä ehkä pois. Pitää tehdä kaikki täysillä. Miksi se on niin vaikeaa? Miksi listaan asioita, jotka voisin menettää, sen sijaan, että miettisin, mitä voin saavuttaa? Miksi vuodet ovat tehneet minusta tällaisen? Miksi on vaikea uskoa, että voisin saada joskus jotain hyvääkin?

Kun tämän pään kanssa on elänyt 36 vuotta, niin arvaan, että en ole tätä ratkaisevaa askelta ihan lähiaikoina ottamassa, vaikka kuinka näitä riskejä pohdin. Haluaisin kyllä. Haluan. Mutta.

Kevät

Joutsenet, aurinko, lämmin tuuli, pajunkissat, vihertävät nurmikot, mustarastaiden liverrys... Pitäisi olla innokas ulkoilemaan ja nauttia elämästä täysillä, koska kevät on niin ihanaa.

Anteeks ny. Mua väsyttää kauheesti.

On nuo mainitut asiat silti kivoja, mutta älkää syyllistäkö minua siitä, etten ole pihalla, vaikka aurinko paistaa, vaan jäin sisälle kirjoittamaan tätä. Tykkäsin enemmän syksyisestä ulkoilusta. Aion kyllä kohta mennä vähän lenkille, mutta keväisin kaupungissa on kamala pöly ja vaikea hengittää. Hepalla sama ongelma, se varmaan ymmärtää minua hyvin.

Muuten keväinen keli on mahtavaa. Ravistelin mielestäni pois kipeitä asioita pitkin talvea. En voi taikoa menneisyyttä pois mielestäni kokonaan, mutta tein kuitenkin jotain, mikä helpotti paljon. Ensin suutuin ja loukkaannuin, mutta se oli ehkä se kuuluisa viimein pisara. Voin mennä eteenpäin.

Tästä seurasi hauska tunneryöppy, kun yhtäkkiä oivalsin, että olen vapaa tekemään mitä haluan. Siis tietenkiin olen tiennyt sen koko ajan, mutta nyt vasta tuntuu siltä, että olen päässyt irti jostain köysistä tai kuminauhoista, jotka ennen vain venyivät venymistään. Nyt ne on poikki.

Yllättäin huomaan suorastaan lennähtäneeni tilanteeseen, jossa mietinkin jo aivan muuta. En tiedä, kuinka se oikeastaan tapahtui, mutta se voi olla hyväkin asia. Yhtä aikaa se pelottaa ja houkuttaa. Kai se on tämä kevät, mutta tekisi mieli tehdä tyhmyyksiä ihan koko ajan.