Häpi Hällouwiin

Lokakuun alussa muokkasin huvikseni yhtä kuvaa picmonkeylla. Tämmösiä Halloween-henkisiä monstereita syntyi:

Tässä vähän vampyyri-intoilua. Meni vähän harjoitteluksi, mutta sinänsä ihan onnistunut...

Tämä sitten huumorin kannalta eli kokeilin vähän kaikkea samaan kuvaan. Hulk meets vampire-witch-devil-zombie?

Tämän tein viimeiseksi, kun vihdoin opin käyttämään kaikkia toimintoja oikein. Itse asiassa tämä on kuvana aika hieno. Voisin melkein seinälle laittaa, vähän erilainen muotokuva.

Alkuperäistä muokkaamatonta kuvaa en viitsi tähän laittaa.

Hakuammuntaa

Katselin huvikseni tämän blogin tilastoja. Lukijamäärässä on tapahtunut jännä piikki siinä kohtaa, kun kirjoitin uudesta suosikkisarjastani. Jostain syystä sen jälkeen on blogiini eksynyt useampikin vierailija Atlantin tuolta puolen. Myös Venäjältä ja Saksasta on joku tänne sihdannut. Hakusanana näkyy olleen mm. "missä voin katsoa vampyyripäiväkirjoja ilmaiseksi" ja sama in English. No kerrotaan toki, jos joku vielä semmoista infoa kaipaa. Eli nimellä "The Vampire Diaries" löytyy ainakin cucirca-sivustolta. Suomenkielistä tekstitystähän siellä ei ole, parissa jaksossa saattaa olla englanniksi tekstit. Mainoksia on, mutta ei ne paljon häiritse, kun heti sulkee ylimääräiset ikkunat. Ensimmäistä kolmea kautta voi jo katsella melko hyvällä resoluutiolla, mutta se neloskauden eka jakso oli ainakin eilen vielä vähän 'kakkoslaatua'.

Palvelun laillisuudesta en tiedä, mutta en lataa jaksoja omalle koneelleni, vaan katson ne aina 'online'. Luultavasti ostan nämä aikanaan jossain muodossa omaksikin, ellei sarja veny ihan suhteettoman pitkäksi, joten en koe mitään kovin suurta rikosta tekeväni, vaikka niitä tuolta etukäteen katselenkin. Lisäksi ymmärtääkseni jos asuisin jenkkilässä, saisin katsoa kaikki jaksot tv-lähetyksen jälkeen cwtv:n omilta sivuilta tietyn aikaa.

Englannin kielen harjoittelun kannalta (ja kärsimättömyytenikin takia) käyn heti perjantaiaamuna lukemassa Buddy-tv:n tai vastaavan kautta uusimman, siellä kaukana torstai-iltana lähetetyn, jakson recapin. Tykkään spoilereista, katsomista ei haittaa yhtään se, että olen jo lukenut tapahtumat etukäteen. Katson jaksot kumminkin pariin kertaan. Samaa olen tehnyt jo Supernaturalin kanssa, se on nautinnon maksimointia.

Interview with the vampire - en niin millään jaksaisi aina odottaa viikkoa!

Fever

Tulipa vaan jotenkin mieleen tämmöset. Fever juu.

The things you do

Pari sanaa projektista, jota kesäksi kaavailin. Jostain syystä koneelle ideoiminen ei onnistu niin hyvin kuin käsin kirjoittaminen. Ideoin uuden tarinan alusta loppuun päiväkirjatyylisesti, lyijykynällä kovakantiseen kirjaan. Tiivistetysti tietenkin. Mietin yksityiskohtia, henkilöitä, johdonmukaisuutta. Sain aikaan mielestäni hienon kokonaisuuden ja jätin sen hautumaan. Nyt en ole viikkoon avannutkaan muistikirjaani, mutta ajatukset ovat pyörineet tarinassa silti.

Olen nähnyt kummallisia unia ja tehnyt outoja havaintoja ympäristöstäni. Olin kehitellyt tarinan päähenkilöille nimet, mutta joudun ainakin yhden vaihtamaan, koska puolituttavapiirissäni olisi täysnimikaima. Se ei käy, vaikka en kyseistä ihmistä hyvin tunnekaan. Olin jopa unohtanut tietäväni sennimisen, mutta asia häiritsee silti. Vaikka tarinan henkilö onkin täysin erilainen.

Aiempia kirjoitusprojektejani ei voi verrata tähän, koska niissä olen lähtenyt ensin kirjoittamaan, suoraan ensi-inspiraatiosta, ja tärkeä etukäteissuunnittelu on jäänyt puolitiehen, itse tarina siksi kesken. Nyt koko suunnitelma, luuranko, olisi valmis. Tarvitaan vain tekstiä, jolla luurangon ympärille saa lihakset ja muut elimet. Tarvitsen aikaa ja motivaatiota, oikeaa fiilistä. Toisaalta olen intoa piukassa, toisaalta haluan jarrutella vielä hetken. Tässäkö se nyt on, syntyykö se vihdoinkin. Jännittää.

Sairasta

Jäin tänään sairaslomalle. Mietin sitä pitkään aamulla, melkein liian pitkään. Mietin sitä jo illalla, koska eilen olin järjettömän väsynyt koko päivän ja minua palelsi. Mittasin luonnollisesti kuumeen. Siitä ei ollut mitään hyötyä, koska mittari näytti vaivaiset 37,3 astetta. Mietin, kuka pitää tuntini, jos en mene töihin. Mitä tunneilla olisi ohjelmassa, pitäisikö esimerkiksi atk-tunnille kehittää jotain, jonka kuka tahansa opettaja voi vetää, vai laitanko vain tehtävät, joita muutenkin olisi tehty. Olisiko helpompaa kuitenkin vain mennä töihin huonosta olosta välittämättä. Ja olinko edes tarpeeksi kipeä, kun ajattelen tällaista vaihtoehtoa?

Aamulla heräsin päänsärkyyn. Yskitti, nenä oli tukossa ja väsytti. Puoli tuntia aikaa päättää, mennäkö töihin vai laittaa rehtorille viesti, että en pysty. Mietin 29 minuuttia, jonka jälkeen mietin vielä 10 minuuttia, mitä viestiin kirjoitan. Vaikka rehtori on oikein mukava eikä siinä itse asiassa ollut mitään epäselvää, että olen kipeä. Mutta silti tunnen syyllisyyttä siitä, että en menekään töihin. Käytin vielä melkein puolituntia ohjeiden kirjoittamiseen tuntejani pitäville opettajille. Tasan klo 8.00 menin takaisin petiin. Kunnes muistin, että atk-luokan opettajankoneelle kirjautumiseen piti vielä antaa ohjeet. Vielä yksi tekstari ja pää tyynyyn. Nukahdin heti ja heräsin vasta puolen päivän jälkeen uudestaan.

Ei siinä mitään, mutta nyt pohdin samaa uudestaan. Aamulla ei ollut enää lämpöä, mutta nyt iltapäivästä alkaen molemmat kuumemittarini ovat edelleen sitä mieltä, että 37,3 on ruumiinlämpöni. Niin että mennäkö huomenna töihin vai lepäisikö vielä yhden päivän? Entä jos 'kuumetta' on vielä huomennakin? Onko tuo edes kuumetta, saako sillä olla pois töistä? Pystynhän kirjoittamaan tätä tekstiä ja hain ruokaakin lähikiinalaisesta tänään, enkö muka voisi opettaa?

Tästä pääsen taas siihen ajatukseen, että huomisen suunnitteleminen jonkun toisen opettajan kontolle on rasittavaa. Pääsisinkö kuitenkin vähemmällä, jos vaan itse jaksaisin mennä paikalle? Sitä tässä mietinkin loppuillan.

Big fish in a small pond - kalavaleita

Kävin muistelemassa vanhoja hyviä aikoja opiskelukaupungissani Helsingissä. Puoli vuotta on vierähtänyt edellisestä visiitistäni sinne suunnalle. Kivaahan se oli. Välillä on kova ikävä sinne, koska siellä on koko ajan ympärillä Elämää ja Ihmisiä. Aika pian kuitenkin jaksan muistaa, että juuri Elämä ja Ihmiset oli syitä, miksi olin siellä välillä niin Ahdistunut.

Tiedän olevani melko narsistinen ja nauttivani salaa kaikesta saamastani huomiosta ja varsinkin keskipisteenä olosta, mutta vain pienessä, hallittavassa mittakaavassa. Ystävien kesken. Ehkä hetkellisesti jopa tuttavien kesken. Puhutaan muutaman käden sormin laskettavasta ihmismäärästä.

Helsingissä opiskellessani olin 'small fish in a big pond'. Googlasin tuota otsikon sanontaa ja löysin mielenkiintoisia keskusteluja, joita en kovin tarkkaan jaksanut lukea juuri nyt. Mutta parissakin keskustelussa oli päädytty siihen, että on parempi olla pikkukala meressä kuin iso kala lammessa, koska meressä on enemmän mahdollisuuksia. Jos kasvaa isoksi kalaksi siellä, voi olla oikeastikin 'big fish'. Että iso kala pikku lammessa on iso vain mukavuusalueellaan, mutta jos se lähtee merelle, se onkin vain keskikokoinen tai ehkä jopa pieni siellä.

Kun 15 vuotta sitten lähdin Porista, olin ollut mielestäni kohtalaisen kokoinen kala. Luulot karisivat heti ensimmäisellä viikolla, olinkin pienimmästä päästä uudessa parvessani. Monessakin mielessä. Helsingissä olisi kyllä ollut ihan hyvä elää, jos olisin ollut tyytyväinen pikkukalan elämään. Mutta kun sitä sattuu kaipaamaan enemmän huomiota, ei millään riitä, että tekee päivästä toiseen parhaansa pikkuisena. Se alkaa ahdistaa. Ei ollut tarpeeksi kunnianhimoa kasvaa suuremmaksi. Halusin takaisin pikkuiseen lätäkkööni, missä olin tottunut olemaan Joku, ainakin muutamalle.

Luulin, että olin kutistunut Helsingissä, mutta aika pian huomasin, että olin sittenkin vähän kasvanut. Pori tuntuukin nyt hiukan liian pieneltä ja törmäilen jatkuvasti vähän kaikkeen, lähinnä menneisyyteeni ja perusporilaisiin konservatiivisiin juntteihin, joitten asettelemien rajojen sisälle ajatukseni eivät oikein enää mahdu.

Aika pian kuitenkin totuin tähän pikkukaupungin arkeen. Se vaan tulee edelleen vastaan, että tästä kaupungista puuttuu paljon sellaisia mahdollisuuksia, joita pikkukalakin osasi Helsingissä arvostaa ja joihin tottui siellä ihan heti. Lyhyesti ja ytimekkäästi sen voi ilmaista yhdellä sanalla: luksus.

Viikonlopun aikana kävin kahdella brunchilla, Fazerin Kluuvin kahvilassa ja Café Tin Tin Tangossa Töölöntorilla. Kummankaan tarjontaa vastaavaa ei oikeastaan löydy Porista. On täälläkin jotain brunsseja, mutta niissä ei ole samaa tunnelmaa. Onneksi täällä on sentään nykyään muutama ihan kiva kahvila, vaikka en niitäkään uskalla verrata Café Ekbergiin, Strindbergiin, Esplanadiin tai Engeliin. Historiaa ei voi tuoda.

Porissa kaikkea tuntuu leimaavan tietty nuhjuisuus tai kotikutoisuus. En tarkoita, että siinä sinänsä olisi mitään vikaa, mutta jos kaipaan luksusta, en vaan löydä sitä täältä. Esimerkiksi täällä ei ole enää yhtään oikeasti hienoa ruokakauppaa. Sokos Herkku oli ennen aika hyvä mutta nyt senkin paikalla on vain perus-S-market. Perus-äs. Nyt kun kirjoitin sen tuohon noin, muistan samalla tahtomattani muutakin, mikä minua ärsyttää. Persuus. Mutta se on jo ihan eri tarina, politiikkaan en ainakaan tässä tekstissä halua ottaa kantaa. Katsotaan kuntavaalijuttuja myöhemmin... Niin. Stockan Herkku on sellainen ruokakauppa, jossa voisin viettää koko päivän. Jo pelkkä juustotiski siellä. Pysyyhän sitä hengissä lidlin safkoillakin, mutta kun haluan herkutella, haluan koko elämyksen, kaupassakäynnistä alkaen.

Onhan tuo elitististä. Tämä kaupunki ei ole city-sinkuille, tämä on lapsiperheiden arkeen sopiva. City-sinkku ei täällä aina juhli, tai jos juhlii, olisi parempi olla siitä hiljaa, etteivät lapselliset ole kateellisia. Kateus - tuo ehtymätön luonnonvara (kaupungista riippumatta) - on varma tieto siitä, että minulla olisi jotain enemmän ja sellaista, mitä en ollenkaan ansaitsisi. Mutta kellä se onni onkaan? Sinkun ilo voi olla ihana erikoiskahvi kauniisti tarjoiltuna hienossa kahvilassa, jossa muitten mukulat eivät melua ja juoksentele jaloissa, mutta kotona ei ole ketään, jolle siitä kertoa.