keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Suuni pistä kii, suu nipistä kii

Happoradion sanoituksesta tuo otsikko. Huomenna Happoradio Kinossa, liput on jo hankittu hyvissä ajoin. Jeejee, kiva päästä pitkästä aikaa keikalle taas. Levy herättää ristiriitaisia tunteita, uusin Elefantti siis. Kai siinä alkaa parin kuuntelun jälkeen löytyä jotakin. Ihan yhtä elämyksellisen kiinnostava se ei ole kuin kaksi edellistä. Ehkä lyriikat ei ole näissä niin samaistuttavia. Tai ei se kyllä ole sekään. Mutta jotain vielä puuttuu. Ehkä se paranee, kun kuulee uudet biisit livenä.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Repeat

Miksi aina tuntuu siltä, että muitten ihmisten elämä etenee, minun polkee paikoillaan tai oikeastaan kiertää samaa kehää? Tuntuuko muistakin siltä? Vai olenko oikeassa?

Miksi olen valmis tekemään samat virheet uudestaan, vaikka tiedän, mihin se johtaa? Miksi ihastun lähtökohtaisesti mahdottomiin kohteisiin, miksi en niihin, jotka olisivat saatavilla? Onko se sitoutumiskammoa? Enkö haluakaan sellaista kumppania, jonka kanssa voisi oikeasti olla? Valitsenko tiedostamattani vain sellaisia, joitten kanssa ei ole tulevaisuutta?