Istuin iltapäivän päätteeksi mustaan nahkaiseen tuoliin kidutettavaksi ja sain mitä halusin. Nimittäin pitkään suunnittelemani (öbaut 5 vuotta ainakin, en vaan millään saanut aikaiseksi) tatskan korjaus tapahtui vihdoin tänään ja samalla kuvapinta-ala vähän laajeni. Luulin, että aikanaan hieno käärmeeni olisi jo täysin menetetty tapaus, mutta meinasin pudottaa silmät päästäni, kun näin korjatun lopputuloksen. Suomut ja silmä ja vatsapuolen erottava viiva taiottiin esiin valkoista lisäämällä. Toivottavasti se pysyy. Lisäksi käärmeen sivuille tehtiin pari kukkasta. Ei toki mitään tavanomaisia tatskaliljankukkia, vaan ihan tavallisia voikukkia lehtineen. Alunperin halusin jotain art nouveau -tyylistä köynnöstä tai vastaavaa Alphonse Muchan innoittamana. Pohdin myös lotuksen kukkaa tai lummetta, mutta en millään löytänyt niistä mieleistäni kuvaa tai saanut niitä kuvitelmissani sopimaan käärmeen kanssa yhteen. Art nouveau -kuvissa oli jonkin verran voikukka-aihetta ja pikku hiljaa se alkoi näyttää kiehtovalta. Tässä vähän inspiraation lähdettä eri kasviaiheista ja vähän muistakin.
Ihan art nouveauta kuvasta ei tullut, koska käärme on aikanaan väritetty tribaalityylisesti kokonaan mustaksi. Jotta se ei pistäisi kukkien keskeltä niin voimakkaasti silmään, tehtiin kukkasille vähän 'maata' parilla tribaalimaisella kiehkuralla. Mutta voikukat saivat mallinsa eräästä art nouveau -lahjapaperista, ja ne ovat tyylin tapaan symmetrisesti asetellut mutta tarkkaan katsoen eivät täysin symmetrisiä eivätkä yksityiskohdiltaan realistisesti viimeisteltyjä, vaikka kuitenkin täysin voikukaksi tunnistettavia. Älyttömän hienoja ja hyvin onnistuneita mun mielestäni!
Voikukkaa pidetään rikkakasvina, mutta se on itse asiassa todella kaunis kukinto, joka koostuu sadoista pienistä kukista. Voikukka sulkeutuu yöksi nuppuun ja suojautuu 'viholliselta' litistäytymällä maahan (tunnistaa jotenkin tärinän?). Se on tarpeeksi vahva puhkaisemaan asfaltin saadakseen juurensa multaan. Sitkeästi se nousee ylös tallottunakin ja kasvaa aina uudelleen kitkemisen jälkeen. Monta ihailtavaa ominaisuutta. Lisäksi yrttikasvina sitä voisi vaikka syödä (en ole maistanut mutta marsut tykkää).
Tatuoinnin jatkaminen sivusuuntaan mietitytti pari iltaa. En ollut ihan varma, haluanko lisää piirroksia ihooni sittenkään. Alaselkä paikkana mietitytti myös. Ei siksi, että sinne tatuoiminen sattuu aika paljon (en edes muistanut, kuinka paljon), vaan siksi, että pelkkä alaselän tatska on nimetty vähän ikävästi enkä ole välttämättä ottamassa enää enempää kuvia muualle, ideoista huolimatta. Toisaalta, paikka on paras mahdollinen siinä mielessä, että en itse näe sitä, joten en kyllästy. Se on myös sopivasti piilossa: Sen sijaan, että jossain virallisessa yhteydessä pitäisi miettiä, ettei se vahingossa näy, on helpompi itse jättää se näkyviin juuri silloin, kun haluan sen näkyvän. En ole alunperinkään ottanut tatskaa siksi, että se saattaisi ärsyttää jotakuta enkä halua turhaan järkyttää ihmisiä, jotka eivät tatuointia ymmärrä. Jostain syystä ammatissani saattaisin sellaisiakin tavata. Toistaiseksi minulle ei tule kuvia, joita en voisi helposti peittää tarvittaessa.
Harmittaa vähän, etten ole ottanut perinteistä 'ennen' valokuvaa, jotta voisin vertailla. Sillon muinoin 2001 en omistanut vielä edes digikameraa, joten alkuperäistä kuntoa ei näe mistään, mutta vuodet ovat tehneet käärmeestä todella kulahtaneen. Ihan 'Wall of Shame' -materiaalia se ei kuulemma ollut, sentään. Mutta ehkäpä postaan tänne sitten jossain vaiheessa sen 'jälkeen'-kuvan kuitenkin. Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen enkä malttaisi odottaa kelmun poistamista. Pari päivää pitänee olla vähän hissukseen ja ratsastus ei nyt hetkeen onnistu, mutta pääasia, että kuva on vihdoin tehty ja pysyy. Ja on hieno. Käärme on luonut nahkansa.
Lisäys 15.11.2012: huonolaatuinen, itse hankalasti peilin avulla Lumian kameralla heti kelmun poiston jälkeen napattu kuva. Parempaa ei ole tähän päivään mennessä tullut otetuksi. Tatskan tuoreuden vuoksi muutin kuvan harmaasävyiseksi, ettei ihon punoitus noissa lehdissä näkyisi. Kuva oli niin epätarkka, että sen kokoa oli pakko pienentää. Rajasin siitä myös nuo tribaalikiemurat osin pois, koska niissä ei ole mitään mielenkiintoista. Voikukkateemasta on jo jatkosuunnitelmia olemassa.
Jatketaan samalla teemalla edellisen postin kanssa, vaikka tässä onkin melko lailla kuukausi kulunut välissä. Oli ja meni Jazzit yllätysvieraineen, Karmarockiin en sitten lähtenytkään, mutta nyt vähän väsyttää vielä viimeviikonloppuinen Porispere, joka oli varsin onnistunut festari kokonaisuudessaan. Hienoa, porilaiset!
Sama teema tarkoittakoon nyt vaikka vähän sitä ärsytystä, mikä tulee siitä, että vähän väliä tuntuu siltä, että minua arvostellaan ja mittaillaan mittareilla, jotka eivät kerta kaikkiaan sovi minun elämääni. Ne ovat toisten mittareita, jotain sellaisia, joilla arvostelijat mittaavat omaa onnistumistaan. Otetaanpa pari esimerkkkiä.
Siisti ja viimeistelty koti. Minähän olen täysin huithapeli ja onneton sählä, kun en pidä kotiani järjestyksessä tai imuroi joka viikko. Wrooong (tähän sopisi just semmonen väärän vastauksen summeriääni jostain tv-visasta). Minä kun olen todella tarkka omista tavaroistani ja asioistani. En juuri koskaan hukkaa enkä riko mitään. En vain ymmärrä, mitä lisäarvoa minulle olisi siitä, että kotini näyttäisi sisustuslehden lavasteilta, kun sitä täällä itsekseni lähinnä katselen. Haluan, että täällä näkyy elämä. Kyllä, olen kääntänyt takkini. Joskus nuorempana yritin sopeutua tiukkapipojen maailmanjärjestykseen, kunnes ymmärsin, ettei se sovi minulle yhtään. Siistinä pidän aina poikien häkin ja (omaankin) hygieniaan liittyvät asiat, mutta epäjärjestyksen sietäminen vapauttaa turhista askareista.
Siisti, virkaa ja asemaa korostava, ehkä jopa auktoriteettia lisäävä pukeutuminen. Hahhah. Jos haluan laittaa collegepaidan töihin, niin minähän laitan. Ei ole poissa minun arvovallastani, vaikka joku luulisi minua vahingossa oppilaaksi pukeutumiseni takia. Päinvastoin, se on lähinnä hauskaa. Sitä paitsi, come on, mistä arvovallasta? En edes halua semmoista. Puolihameet, suorat housut, jakkupuvut - en vaan pysty. Virkanaisen suora ja sileä (ja siveä) kampaus tai lyhyt tukka? Noup, ei ole minun juttuni. Tiukat farkut, rennot T-paidat, hupparit, hiukset auki tai rento letti sopii olotilaan paremmin. Toki pukeudun tilanteen mukaan, mutta jakkupukutilannetta ei taida koskaan tulla. Ainakin yritän viimeiseen asti välttää. Tärkeintä on mukavuus ja helppous. Pönöttäminen ja jäykistely ei kaunista ketään.
Ruokavalio. Pitäähän sellainen olla. Kai nyt jokainen jotain dieettiä noudattaa. Oi herranen aika, minkä ihmeen takia? Syödä tarttee, kun on nälkä. Juodakin kannattaa. Mistä päästään alkoholin käyttöön. Miksi ihmiset olette niin tiukkiksia itsellenne? Yhä useamman facebook-päivityksissä näkyy loppukesän 'tipattomia' kausia ja päätöksiä olla syömättä mitään rasvaista ja makeaa ennen sitä ja sitä päivää, kun on kesälomalla vähän liikaa grillailtu ja juhlittu ja mässäilty. No olen minäkin, mutta eipä tule edes mieleen olla vaikkapa tismalleen kahta viikkoa ilman pisaraakaan alkoholia, 'nenän valkaisuksi'. Argh. Kyllähän tuolla meiningillä saa itselleen alkoholista ongelman. Samoin hyvästä ruoasta tai herkuista kieltäytymistä en ymmärrä. Puhun nyt meistä tavallisista taapertajista, en mistään urheilijoista, joilla toki on omat perusteensa dieetteihinsä. En myöskään ota kantaa alkoholistien nenän valkaisuihin enkä absolutistien valintaan. Minulle sopii parhaiten se, että kun jotain tekee mieli, hankin sitä mahdollisimman pian. Mitä pidempään odottelen, sitä kovemmin tahdon, ja sitten ei ihan pieneen enää tyydykään, vaan överiksi menee ja suurempi harmitus seuraa. Elämä on hauskempaa, kun ei tarvitse sanoa 'ei' kaikelle hyvälle ja kivalle jonkin oman typerän paremmuuskuvitelman takia.
Ruoanlaitto. Miksi en kävisi ulkona syömässä hyvää ruokaa, kun se on mahdollista? Miksi kasvattaisin omaa sähkönkulutustani ja käyttäisin vähäistä vapaa-aikaani ruoan valmistamiseen ja sen jälkeen astioiden pesuun, kun voin paljon vähemmällä vaivalla mennä ravintolaan?
Vuorokausirytmi. 'Mä herään aina viimeistään yhdeksältä, viikonloppuna ja lomallakin. Muuten menee päivä pilalle'. Ai meneekö sulla? No mulla ei mene. Nukkuminen on ihanaa. Aamupalaa ei ole pakko syödä, voi syödä sen sijaan lounaan tai päivällisen, kunhan syö jotain. Ilta saa venyä vaikka nollakolmeen tai pidemmällekin, aurinkokin joskus ehtii nousta ennen kuin saan pääni tyynyyn. Lomalla. Työaikana on pakko yrittää pysyä yhteiskunnan rytmissä edes jotenkin. Toiset toki ovat oikeasti aamuvirkkuja, olkaa ihan rauhassa vaan. Minä en ole, eikä minulla ole nyt mitään syytä pakottaa itseäni sellaiseksi, vaikka kuinka maiskuttelisitte paheksuvasti, kun kerron nousseeni tänään ja joka päivä lomallani aikaisintaan puolilta päivin. Se minua vähän kiinnostaa, miksi te yleensä silloin kerrotte, että olette tehneet sitä ja tätä ja tuotakin sinä aikana, kun minä nukuin. Haluatteko joko saada minut tuntemaan syyllisyyttä vetelyydestä tai pönkittää omaa käsitystänne paremmuudestanne, tai ehkä molempia? Oletteko kateellisia rajattomuudestani?
Rahankäyttö. Visaa vinguttava ihminen nyt vaan on muita huonompi. Säästäminen on hyvän ihmisen merkki. Tyhmäähän se on maksaa korkeaa korkoa jo aikoja sitten ostamistaan hyödykkeistä. On on, mitä sitten? Asuntolainaa on vielä paljon, opintolainan olen jo maksanut, muita lainoja ei ole. Paitsi Visa. Totta kai mielelläni maksaisin sen pois, mutta ei ole millä maksaa, koska en halua luopua elintasostani. Syyt voikin lukea jo noista aiemmista kohdista. Tylsään kituuttamiseen en vaan suostu, mutta en ole mitenkään ylivelkaantunut. Kaikki menee, mikä tulee ja hyvä niin, koska ei ole perijääkään, vielä ainakaan.
Suhteet. Facebook-kaveruudet, seurustelusuhteet, kaverisuhteet, suhteet ex-miehiin, baari-illanpäätössuhteet. Näitä voi arvostella vaikka kuinka. Minua siitä, että noita viimeisiä en paljon harrasta, toiseksiviimeiset ovat minulla ihan väärällä tolalla (joku jopa sanoi, että sairaita?), kavereihin en kuulemma pidä tarpeeksi yhteyttä, oikeaa seurustelusuhdetta ei ole ollut aikoihin ja facebookissani on liikaa kavereita (ja oiherrajjumalasentää, osa niistä on entisiä oppilaita, taitaa olla pari nykyistäkin, kun en ole jaksanut poistaa). Exät kuuluisi useimpien mielestä poistaa mielestä ja puhelimesta ja facebookista ja muistot niputtaa siististi johonkin vanhaan albumiin komeron perälle. Exien kanssa ei pitäisi olla hyvissä väleissä, moikkailla ehkä just voi. Niitä ei kuulu rakastaa eikä niistä kuulu kauheesti välittää, eikä niitä nyt ainakaan kuulu puolustaa, jos joku toinen niitten tekemisiä arvostelee. Juu ei. Rakkaat ihmiset on aina rakkaita ja tärkeitä, ystävät ja exätkin. Mielenkiintoista on se, miten ei kuulu tehdä sitä eikä tätä, kun kyse on ihmissuhteista. Kaikki kanssakäyminenhän riippuu suhteisiin osallistuvista ihmisistä ja heidän tahdostaan. Minäpä nyt vaan tahdon olla mukava kaikille ja välittää. Loputtomasti yritän ymmärtää kaikkien tekemisiä ja sanomisia ja uskoa siihen, että pohjimmiltaan jokainen tarkoittaa hyvää (vaikka monesti pyrkimys on tuottaa sitä hyvää itselleen eikä silloin aina huomaa muita). Itsekkäitähän me kaikki olemme.
Riitely. Takaisin pitää sanoa vähintään yhtä ilkeästi. Öö, entä jos en halua riidellä? Jos vaan haluaisin unohtaa erimielisyydet ja jatkaa siitä, kun kaikilla oli vielä mukavaa. Kaikkea ei ole pakko käsitellä ja analysoida. Elämä on helpompaa, jos ei odottele turhia sanallisia anteeksipyyntöjä pikkuasioista. Anteeksipyytämis- ja antamistilanteet on muutenkin aika kiusallisia, ilman niitä on helpompi elää. Ylpeys on typerää, jos se estää elämästä nauttimisen. Ylpeä olen monessa muussa asiassa, mutta anteeksi annan pyytämättäkin, jos se helpottaa elämää. Unohtaminen vaan on joskus vaikeaa, mutta kyllä ikävät ajatukset voi tuupata sivuun ja jatkaa niistä välittämättä, jos ne eivät ole enää ajankohtaisia. Ja jos eivät ole, niin miksi niistä pitäisi kiinni?
Työmotivaatio. Jos on töitä, niistä ei saa missään tapauksessa valittaa, koska kaikilla ei ole töitä eikä lomaa tämän hetken Suomessa. Aha. Ei kuulkaas ole sattumaa, että minulla on töitä, jopa virka. Kas kun kävin kouluni fiksusti ja opiskelin ammatin, jossa töitä riittää ja on pitkä loma. Minä tein aikanaan paljon töitä sen eteen, että saisin juuri tämän ammatin. Kävin kouluja yhteensä 19 (=9+3+7) vuotta ennen kuin pääsin vakituiseen työelämään. Mutta luonteeltani en ole työntekijä, vaan ehkä sopisin paremmin käsityöläiseksi, taiteilijaksi, kirjailijaksi tms. kulttuurihörhöksi, koska aikataulujen mukaan eläminen on minulle epämiellyttävää ja vaikeaa. Mutta minä kuitenkin pystyn siihen. Kyllä minulla on oikeus harmitella loman loppumista, kun en tahdo palata työajan rytmiin loman jälkeen. Nih.
--
Kesäloma onkin nyt siinä vaiheessa, että viimeistä viikkoa aloitetaan. Perjantaina on oltava työmaalla ja maanantaina tulee sinne jo oppilaatkin. Lomalla en ole ihan tehnyt kaikkea, mitä kuvittelin, mutta niinhän se aina menee. Kesäromanssia ei löytynyt, kirjoittaminen jäi muuten vaan, Yyteriin en ole aurinkoisena päivänä ehtinyt, mutta mökille sentään pari kertaa, Maikkalassa en käynyt ja rullaluistelinkin vain pari kertaa. Kuntosalilla en paljon huhkinut mutta vähän kuitenkin, ratsastamassa sen sijaan kävin jonkin verran. Yllättävän paljon olen katsonut digiboksiin tallentamiani tv-ohjelmia, mutta sepä johtuu vain siitä, että olen ollut niin paljon yksikseni. Itse asiassa tänä kesänä paljon enemmän kuin aiempina. Ehkä musta tulee vähitellen erakko. Jep. Syksyssä on kivaa se, että saa kohta taas pukeutua vaatteisiin tilkkujen sijaan. Tosin tänä kesänä on ollut aika miellyttävät lämpötilat, ei juuri yhtään hellepäivää.
Loppukevennyksenä on pakko kertoa, että lauantaina kun Porispere-yleisössä hengailin vähän takavasemmalla Stam1naa katsomassa, tuli yhtäkkiä luokseni tuntematon mies: "Anteeks nyt, että häiritsen, mutta olen katsellut sua tosta jo pitkään ja on pakko tulla kertomaan, että sä olet varmasti Porin kaunein ihminen." Ohhoh. Kaikenmoisia iskurepliikkejä on tullut vastaan, mutta että ihan Porin kaunein ihminen. Tai ehkä siihen ei paljon vaadita..
