Pojat

Kämppikseni ovat kivoja poikia: vaalea Muru ja tumma Sulo. Muru muutti luokseni kesän 2011 alussa. Alkuperäiseltä nimeltään hän on Pertsa mutta aika pian lempinimi Muru vakiintui käyttöön. Muru oli nuori ja arka poju tullessaan mutta vuoden aikana on miehistynyt kovasti. Painokin on melkein kaksinkertaistunut. Sulo on uudempi tuttavuus, tapasimme viimeisimmällä kampaajareissullani, ja jo samana päivänä hän muutti luoksemme. Aluksi Murun reaktiot tulokasta kohtaan vähän epäilyttivät minua, mutta pian huomasin, ettei Sulolla ollut hätää, ja uskalsin jopa jättää pojat keskenään tutustumaan. Sulo on vasta nuori poika, joka suhtautuu kovin epäillen kaikkeen uuteen ja matkii parhaansa mukaan Murua kaikessa. Sulo on kovasti kiintynyt Muruun eikä kestä olla pitkiä aikoja erossa hänestä. Muru taas taitaa kaivata vähän enemmän omaa tilaa, mutta on ihastuttavan lempeä ja kärsivällinen Sulon touhottaessa ympäriinsä. Sulokin alkaa jo tottua minun läheisyyteeni, vaikka onkin välillä aika temperamenttinen ja äänekäs.


Videolla Sulo on vielä aika pieni ja ujo. Murua ei videointi häirinnyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

No?