No miltä se taas tuntuu. Jotain yhteenvetoa menneestä vuodesta? Lyhyesti: ei mitään uutta.
Pitikö olla jotain. Hirveesti kaikkee piti tapahtua, piti muuttua ihan uudenlaiseksi ihmiseksi ja löytää elämän Tarkoitus.
Viime vuoden alussa koin jotain pientä poliittista herätystä mutta vähän lyhyeksihän se jäi. Onneksi en vielä silloin kirjoittanut tätä blogia. Keväällä kävin ahkerasti salilla ja kuntoilin, kesällä sekin jäi. Löysin uuden heppakaverin Assun tilalle, mutta kyllästyin ratsastustunneilla käymiseen ja nykyään painelen vain suokilla pitkin mettiä. Aloitin uudelleen vanhat rakkaat harrastukseni lukemisen ja kirjoittamisen. Koko syksyn olen yskinyt sisuskalujani ulos, välillä kuumeessa, välillä kuumeetta, mutta joululoman alkuun asti vaan yskin ja yskin. Loman alettua yskä loppui. Coincidence? You tell me.
Elämäni miestä en tavannu irl mutta kaverini oli löytänyt sen pienen totuuden vessanovikirjoituksesta: parhaat miehet ovat fiktiivisiä. Minä rakastuin tv-sarjan vampyyriin. Kyllä juu.
Ikähän on vain luku, mutta 34 oli tosi tylsä luku. Jostain syystä siitä tulee minulle ensimmäisenä mieleen kaksi kertaa seitsemäntoista. Seitsemäntoista oli ihana ikä, olin silloin ahkera, energinen, kaunis, fiksu ja vaikka mitä. Kaikki oli helppoa ja onnistui tuosta vaan sormia napsauttamalla. Kolkytneljä oli vain muistutus siitä, että olen enemmän kuin kaksi kertaa oppilaitteni ikäinen.
Kolkytviis on vähän mukavampi: se on viisi kertaa seisemän. Viisi on kiva luku, sen pohjalta voi piirrellä jänniä geometrisiä juttuja ja seitsemän taas oli se ikä, jolloin koulu alkoi ja tutustuin heppaharrastukseen. Numero seitsemän on sitäpaitsi käsin kirjoitettuna kaunis. Siis sillä tavalla kirjoitettuna kuin se opetettiin vuonna -85.
Mutta niin se vaan tosiaan on, että kahden vuorokauden ja 16 tunnin kuluttua olen hengittänyt tämän planeetan ilmaa keuhkoihini 35 vuotta. Tuntuu aivan käsittämättömältä ajalta ja silti niin lyhyeltä. Seuraavan yhtä pitkän jakson kuluttua olen seitsemänkymppinen, jos vielä elän. Jos en seitsemäntoista vuotiaana osannut kuvitella elämääni tällaiseksi, niin yhtä vähän pystyn arvailemaan, miltä edes maailma näyttää vuonna 2048.
Nyt en jaksa ajatella enempää. Taas kerran onnellisempaa uutta vuotta minulle ja kaikille muillekin, kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No?