Joulu on jotenkin surumielistäkin aikaa. Taas on yksi vuosi kulunut eikä mikään oikeastaan ole muuttunut. Samat traditiot, samat ihmiset, suunnilleen, sama minä. Jokin lapsenmielinen odotus siitä, että ensi vuosi toisi jotain muutoksia tullessaan. Lupauksia paremmasta elämästä, vaikka jo luvatessaan tietää, ettei oikeasti lupaa mitään.
Haluan uskoa siihen, että olen kaikkia surkeita masentuneita ihmisiä vahvempi, mutta onhan se tuolla pinnan alla yhä vieläkin odottamassa, se synkkyys ja tietty lohduttomuus. Elämä on vaan niin paljon helpompaa, kun pitää sen piilossa. Turha sitä on ruokkia miettimällä liikoja. Sitä paitsi tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi, kun pystyn kätkemään sen. Ehkä se on minun vahvuuteni, että pystyn kontrolloimaan sitä. Haluan olla sellaisen yläpuolella. Ja olenkin.
Mutta vähän iloisempiin asioihin. Olen vihdoin vähän kirjoitellut. En vielä paljon, mutta nyt on jotain alkua koneella. Ehkä tässä lomalla pääsen alkuun vähän paremmin. Loma tuntuu muutenkin niin hyvältä, että kävelen melkein irti maanpinnasta sen takia. Olisipa tämä loma vain vähän pidempi. Mutta onneksi töihin kuitenkin vasta ensi vuonna uudestaan.
Ai niin, muutin tuon Minä-sivun sisällön. Sopivan hömppää mutta toisaalta melko henkilökohtaista, kertoo paljon tai sitten ei mitään todellista. Yhtään kuvaa en selitä, mutta kaikki on totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No?