Jos olisin silloin parikymppisenä tiennyt, että rakastun vain yhden kerran, olisinko odottanut sellaista kohdetta, joka ei tuhoa mun tulevaisuutta perheenäitinä? Etten katuisi koko elämääni nelikymppisenä? Että olisin voinut olla äiti, jonka lapsilla on mummu. Että en tuntisi itseäni ylimääräiseksi ja ulkopuoliseksi ja turhaksi joka päivä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No?