Suruja

Jos olisin silloin parikymppisenä tiennyt, että rakastun vain yhden kerran, olisinko odottanut sellaista kohdetta, joka ei tuhoa mun tulevaisuutta perheenäitinä? Etten katuisi koko elämääni nelikymppisenä? Että olisin voinut olla äiti, jonka lapsilla on mummu. Että en tuntisi itseäni ylimääräiseksi ja ulkopuoliseksi ja turhaksi joka päivä?

Se siitä

Tiedän jo. Tämäkin kesä on tässä kohtaa ohi. Mistähän olen vuodesta toiseen kaivellut tätä typerää toiveikkuutta, kun ei pitäisi luottaa. Johan se luki järjestön paidassa. Ei pidä luulla. Mutta kun tieto on sitä tuskaa.

Intuitio

Kun vaan tietää taas tämän kuvion, ei voi edes pettyä. Voi olla vihainen ja loukattu olo, voi tuntea itsensä nöyryytetyksi. Taas kerran. Olin varmaan joskus tosi ylpeä, jos elämä on päättänyt opettaa mulle nöyryyttä kaiken sen edestä. Mietin vaan, onko ylilyönti aina tarpeen, eikö tasapaino riittäis? Jos tunnen jo itseni muita huonommaksi ja vähempiarvoiseksi, onko tarpeen painaa vielä alemmas?

Nyt

Haloo

Helsinki. Provinssissa nähty livenä taas kerran, en ole suuri fani, mutta ei niillä huonoja biisejä ole. Mutta nyt päässä soi "Kun elämässä kaiken menettää / vapaus on ainut mitä käteen jää / on ylämäki raskas askeltaa / mut alamäkeen liian usein katoaa."

Tätä on ollut vaikea kuunnella, koska olen luopunut niin paljosta viime vuosina. Ehkä ylämäkeen meno on raskasta, mutta ylhäältä näkee kauas ja kiipeäminen on kiinnostavampaa kuin laskeutuminen.

Tiedän tai luulen tietäväni taas jotain, mutta en halua varmistaa asiaa. Olkoon ja menköön. Jospa se vapaus, mikä mulle jää, oliskin sitä, että tämä paino lähtisi pois mun päältä ja jaksaisin hoitaa kaiken kuntoon. Millä pidän sen painon poissa?

Sitä samaa

Luin tuon vuosi sitten kirjoittamani tekstin silmänympärysvoiteesta. Vuosi kului ympäri, minä kiersin sen saman ympyrän, päädyin takaisin samaan tilanteeseen. Tosin tällä kertaa en aio kysellä enempää. Hoen itselleni, etten saa odottaa mitään, on annettava vapaus. Itsellenikin. Vaikka se sattuu taas. Taustalla on kaikki muukin suru. Ehkä saan sen kirkkaamman kruunun.

Pelko

Mietin semmosen unelmakartan tekemistä. En kehtaa. En keksi oikein mitään, mitä siihen laittaisin.

Musta on jo 8 vuotta tuntunu siltä, että unelmia ei ole. Perustin tän blogin sitä varten, et löytäisin niitä uudestaan tai uusia, mut oon koko ajan kauempana siitä ajatuksesta.

Facebook nostaa noita muistoja esille. Näen pystyssä pitämiäni kulisseja ja niitten välissä pieniä murtumia, joissa todellinen mielentila ja tunne näkyy mulle itselleni.

En ole löytänyt mitään tilalle. Alkuvuosina yritin vähän etsiäkin mutta petyin koko ajan. Nyt en enää edes halua.

Vähän jopa ällöttää ajatus, että joku vois tulla kosketusetäisyydelle. Olen jäätä, jos joku tuntematon tulee liian lähelle. Olen supervaikea jopa tutummille. En anna yhtään tilaa enkä laske suojamuuria.

Muurin takana vuodan kuiviin. Kukaan ei kaipaa tätä vanhaa kääkkää. Teen kaikki asiat yksin. Olen hukannut ystävät ja kaverit, en halua häiritä niitten parisuhteita ja perheitä.

Just kaikki se tapahtui, mitä pelkäsinkin.

Silmänympärysvoiteeksi

huonoin vaihtoehto on kyyneleet.

Ehkä turhinta ikinä on rakastaa sellaista ihmistä, jolle merkitset jotain vain siksi, että kuulut menneisyyteen. Nykyisyydessä olet ärsyttävä ja yhteydenottosi ovat häiriöitä, joihin reagoiminen on välttämätön paha. Tajuat, että kaikki toivonpilkahdukset ovat vain yrityksiä olla kohtelias tai ystävällisen torjuva. Että olet taas tässä. Että voit odottaa koko kesän mutta se on turhaa. Niin kuin oikeastaan koko elämä tähän asti.

8 vuotta

Kutakuinkin tänään tulee 8 vuotta siitä, kun elämäni rakkaus pyysi, että jättäisin yhteisen kotimme avaimet hänelle ja lähtisin jatkamaan elämääni ilman häntä. Sinä päivänä luovuin kaikista unelmistani perheestä ja lapsista ja tulevaisuudesta, enkä ole koskaan löytänyt tilalle uusia. Tai en tiedä, luovuinko edes, sillä ne samat asiat, siis ihan samat, kummittelee mulle edelleen.

Tiedän, että se on mennyttä. Mutta ei ole mennyt päivääkään noista 8 vuodesta, etten olisi tuntenut sitä kipua. Se haava ei ole ikinä parantunut. En usko, että paranee. En usko, että mua voi kukaan koskaan sen takia rakastaa. En ole oikeasti läsnä kenellekään toiselle.

Mä en oikein pärjää aikuisena. Tähän mennessä jokainen vuosi täysi-ikäisyyttä on ollut edellistä huonompi. Mun omassa elämässäni ei ole tapahtunut mitään hyvää pitkään aikaan. Tai jos onkin, se on ollut nopeasti ohi tai väärinkäsitys. Ainoa hyvä asia on pieni kummipoikani. Sen vuoksi tekisin ihan mitä tahansa. Elämäni valo.

Jotain vanhaa

Tämmönen vanhan biisin uusi versio soi joka päivä Radio Cityllä. Tykkään itse enemmän jotenkin tästä uudesta ja raskaammasta versiosta, jonka on tehnyt Disturbed. Mutta alkuperäinenkin on hyvä. Rakastan raskasta ja synkkää musiikkia, siitä saa voimaa. Sanat on jotenkin vakuuttavammat hitaampina ja raskaampina, mahtipontisempina. Vaikka sehän on vain makuasia.

"The Sound Of Silence"

(originally by Simon & Garfunkel)

Hello darkness, my old friend

I've come to talk with you again

Because a vision softly creeping

Left its seeds while I was sleeping

And the vision that was planted in my brain

Still remains within the sound of silence

In restless dreams I walked alone

Narrow streets of cobblestone

'Neath the halo of a street lamp

I turned my collar to the cold and damp

When my eyes were stabbed

By the flash of a neon light

That split the night

And touched the sound of silence

And in the naked light I saw

Ten thousand people, maybe more

People talking without speaking

People hearing without listening

People writing songs

That voices never share

And no one dare

Disturb the sound of silence

"Fools," said I, "you do not know

Silence like a cancer grows

Hear my words that I might teach you

Take my arms that I might reach you."

But my words like silent raindrops fell

And echoed in the wells of silence

And the people bowed and prayed

To the neon God they made

And the sign flashed out its warning

And the words that it was forming

And the sign said,

"The words of the prophets

Are written on the subway walls

And tenement halls."

And whispered in the sound of silence

Hyvä viikko

Tällä viikolla treenit ovat sujuneet kuin leikki. Olo on ollut hyvä, pientä väsymystä ja maitohapotusta lihaksissa, mutta ei isompia kipuja eikä tehon loppumista. Sykkeet nousee edelleen helposti, mutta olen päässyt takaisin siihen tilaan, että jaksan kovasta sykkeestä huolimatta jatkaa eikä tarvitse pysähtyä pitkäksi aikaa haukkomaan henkeä.

Olkapää ei ole vielä ihan toipunut venähdyksestä, joten sitä varon. Muuten teen kaiken täysillä. Olen ollut positiivisesti yllättynyt joka treenissä, kuinka hyvin olen jaksanut ja pystynyt.

Tästä se vaan jatkuu.

Open tehty

Selvisin hengissä. Ei mennyt superhyvin, mutta tein kaikki läpi. Tein kaikista skaalatun version mutta kahdesta tein lisäksi rx-tuloksen, jonka laitoin nettiin. 16.3:ssa en mielestäni tehnyt jumping chest to bareja tarpeeksi hyvin, joten en halunnut laittaa sitä tulosta näkyviin (105). Sen sijaan tein 10 rx tempausta hyvin, laitoin ne. Viimeisen eli 16.5 tein ensin perjantaina skaalattuna mutta kävin tänään tekemässä sen uudestaan rx. Aika piteni mutta aikani oli joka tapauksessa huono skaalattunakin, joten parempi näin. Voimaa kyllä löytyy, kuntoa ei...

Tulokset omalta salilta.

Crossfit Open 2016

En ole ikinä harrastanut kilpaurheilua. No, pelasin teininä muutaman vuoden ajan koripalloa mutta jossain kakkosjoukkueessa eikä meillä montaa peliä ollut. Kilpaviettini on kuitenkin aika kova. Harvoin sitä päästän valloilleen, mutta aina se on taustalla, treenaan mitä tahansa. Vähintään kilpailen omien tulosteni kanssa koko ajan. Monesti myös vertaan muihin samanikäisiin ja varsinkin -kokoisiin kanssatreenailijoihin.

Viime aikoina olen kärsinyt motivaatio-ongelmista niin treenissä kuin elämässä ylipäätään. Painan enemmän kuin koskaan ennen ja huomaan sen päivittäisissä askareissa, esimerkiksi portaita noustessa. En sanoisi, että olen lihava, mutta olen lihonut selvästi ylipainon puolelle. Se on tapahtunut vähitellen sen jälkeen, kun elämäni hevonen lähti. Ei siksi, että olisin siinä kohtaa musertunut täysin lähdöstä, vaan koska hepan lähdön jälkeen oli taas yhtäkkiä aikaa ja rahaa käydä syömässä ja juomassa ravintoloissa, makoilla kotona sohvalla ja löhöillä. Lisäksi hyötyliikunta väheni, kun hepan hoitaminen jäi pois, vaikka ratsastamassa edelleen kävinkin.

Kaiken kaikkiaan 8 kiloa itse asiassa, jos ihan matalimpaan painoon vertaan. Viidessä vuodessa.

Osa painosta on varmasti lihasmassaa treenistä. Näen sen hartioissa edelleen. Olen käynyt vuoden välein kehonkoostumusmittauksessa (Inbody eli se parempi) ja nyt viimeisimmän mukaan olisi noin 5 kg pudotus hyvä. Vähintään sen verran haluaisin pois. Mielellään tuon kaikki 8 kg ekstraa, tosin lihakset tykkäisin pitää, joten rasvaa 16 voipakettia pois. Reisistä ja käsivarsista ja vähän vyötäröltäkin.

Aloitin viikko sitten. Reilu viikko sitten. Jätin pois karkit. Pari päivää myöhemmin vaihdoin herkkunaposteltavat juustot oikeampaan ruokaan. Seuraavaksi aloin syödä aamupalaa. Ensin aamupalat olivat proteiinijuomia mutta nyt viikonloppuna söin taas ihan oikeaa aamupalaa, siis kotona. Voi olla, että arkena turvaudun kuitenkin taas proteiinijuomiin, koska aamut ovat niin hankalia minulle muutenkin. Töihin pitää viedä jotain järkevää välipalaa, jotta saan ateriavälit lyhemmiksi ja ruokailun sillä tavalla säännöllisemmäksi. Ongelma on siinä, että unohdan syödä. Onko laitettava puhelimeen hälytyksiä välipaloille?

Ruokailun epäsäännöllisyys ei ole ainoa väsymystä aiheuttava elämäntapani. En nuku tarpeeksi. Yleensä ei ole ongelma nukahtaa, vaan herään noin 2-3 tunnin jälkeen ja sen jälkeen nukun huonosti. Kun vielä menen joka ilta/yö liian myöhään nukkumaan, aamu on aina kamala. Ensi viikon ajan yritän pitää kiinni siitä, että olen sängyssä valmiina nukkumaan ennen vuorokauden vaihtumista. Yritän vielä aikaistaa nukkumaanmeno niin, että perjantaihin mennessä olisin valmiina nukkumaan jo lähempänä klo 23:a kuin puoltayötä. Tosin ensi viikonloppuna olen työporukalla hotellissa la-su välisen yön, joten siinä on mahdollisuus sotkea rytmi uudelleen. Yritän sielläkin päästä ajoissa peiton alle.

Miten nämä asiat liittyvät otsikkoon? Vaihdoin treenini lähes kokonaan crossfit-salille viime vuoden lopulla. Alku ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin, tuli flunssaa, loukkasin polveni, lonkka kipeytyi taas ja kun pääsin taas aloittamaan, tuli uusi flunssanpoikanen. Tällä hetkellä vaivaa myös selkäkramppi. Toivottavasti huomenna ei vaivaa enää mikään, sillä noista aiemmin mainituista motivaatio-ongelmista päästäkseni ilmoittauduin Crossfit Openiin. Ensimmäinen workout eli 16.1 on jo suoritettu. Huomenna on vuorossa se toinen eli 16.2.

Minulle tämä Open on pohjakunnon mittari. Treenit ovat kelloa vastaan, mikä sopii minulle huonosti sykkeennousun ja rytmihäiriöidenkin vuoksi. Ja koska tuppaan jättämään oma-alotteisen aerobisen harjoittelun aina väliin. Nyt on muutenkin mennyt useampi viikko hyvin vähällä treenillä noihin em. syihin vedoten. Olen salimme huonoimmasta päästä, tietenkin. Mutta jonkun on oltava sielläkin. Pääasia, että menen tekemään nuo kaikki. Teen skaalaten eli helpottaen, koska osa liikkeistä ei edes onnistu minulta vielä, rx:n painoista puhumattakaan.

Treeni viime lokakuulta. Tavoitteena oli pitää keskisyke n. 160:ssa. Se olisi varmaan onnistunut ilman paria rytmihäiriötä...

Huomenna tavoittelen kahta kokonaista kierrosta. Suurin kompastuskiveni on hengitys. Suorituksen aikana pitää hengittää kunnolla. Jos unohdan sen, en pysty edes ensimmäistä kierrosta. Selkäkramppi voi myös käydä kimppuun rinnallevedoissa, jos teen huolimattomasti, vaikka alussa painot ovatkin aika pienet. Naruhyppely voi aiheuttaa suonenvedon varpaisiin. Samoin rinnallevetojen varpaillenousut. Jännittää. Se on hyvä.

16.1 tulokseni oli salin kolmanneksi viimeinen 160 pisteellä (skaalattuna). Jos tässä toisessakaan en olisi ihan viimeinen, niin olisin hyvin tyytyväinen.

Joo. Ihan mun juttu siis.

Elämä on

Viime aikoina en ole paljon kirjoittanut. Siis tänne. Projektia olen vähän naputellut, mutta laiskasti.

Hiljaisuuteen on syitä, joista en nyt kirjoita enempää. Elän raskasta aikaa. Pohdin paljon filosofisia juttuja ja arkiasioitakin välillä. Tiedostan, että tästä vuosien apatiasta on päästävä eroon.

Edessä on iso työ. Olen synkkä ja realistinen luonne. Koen syyllisyyttä uskomattomista asioista. Olen silti hyvin rauhallinen. En stressaa enkä häsää, en panikoi. Ei ole varaa sellaiseen. On pysyttävä pystyssä, vaikka mitä tulisi.

1. Ruoka
Parempaa, useammin, pienempiä annoksia, laadukkaampaa, itsetehtyä, suunniteltua.

2. Liikunta
Useammin, järkevämmin, tehokkaammin, säännöllisemmin, aerobista unohtamatta, tekniikka ennen voimaa, aktiivinen palautus ja lepo.

3. Tavoite
Paino edelliselle kymmenluvulle. Parempi kehonhallinta. Parempi kestävyys. Hengityksen oppiminen. Pidemmät yöunet.

4. Mittarit
Vaaka. Treenit. Kello ja kalenteri.

Voisin tehdä itselleni oppimissuunnitelman. Kohti laadukkaampaa tulevaisuutta.

73800

Hidasta.

73173

Jotain. Vähän.

72488

???

70736

...

70135

Uusia kymmeniä saavutettu.

69180

Pitkästä aikaa. Tarvin aikaa.