Tämä on itse asiassa kaverin lanseeraama nimitys tälle kesälle, kun tuntuu, että vähän joka toisella vähintään on päällä parisuhdekriisi tai muu paska tilanne elämässä. Olen itse päässyt siihen vaiheeseen, että olen todella vihainen. Enkä edes itselleni vain, vaan sille ihmiselle, keneen tämä viha kuuluukin kohdistaa, ainakin kaikkien naistenhömppälehtien mukaan. Katkaisisin ehkä jopa välit kokonaan, jos en olisi minä - enhän toki ole niin lapsellinen. Sitä paitsi, olen edelleen rakastunut, tyhmä ja paksukalloinen kun olen. Joten olen päättänyt kestää nämä painajaisia aiheuttavat muistotkin. Enimmäkseen toivon silti epäonnea sille, jonka syytä mikään ei ole mutta joka kuitenkin on suurin syy näihin paskoihin fiiliksiini. Selvää, eikö vaan. Onneksi en ole voodoon asiantuntija, saattaisi muuten tapahtua kummallisia juttuja.
Välillä olen melkein normaali itseni, ainakin ulospäin, koska en halua enää yhtään ohjetta tai neuvoa mihinkään liittyen. Silti olen edelleen yhtä katkera siitä, että olin monta vuotta kuminauhan päässä. Joka kerta, kun yritin päästä vähän irti, onnistui syyllistäminen ja palasin takaisin. Turhaan ponnistelin vastaan. Kunnes lopulta halusin takaisin, siinä vaiheessa olikin löytynyt juuri se parempi. Kuinka kätevää, mitä väliä, että minun elämäni oli siinä vaiheessa sopivasti sotkettu niin, että en varmasti enää koskaan ole onnellinen. Että olen varmasti lopun elämääni yksin, koska en todellakaan aio enää koskaan luottaa keneenkään parisuhteen vertaa. En ole enää nuori ja kaunis, parasta ennen -päivä meni jo. Ehkä yksi pahimmista asioista tässä koko sopassa onkin se, että hävisin niin paljon nuoremmalle. Se ei ole reilua, pikkutyttöjen ei kuuluisi tulla tähän samaan sarjaan. Siinä se nyt tuli sanotuksi. Voi että vihaankin tätä elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No?