Sattumia

Ei ole mitään hyötyä jäädä kotiin synkistelemään. Joskus täytyy tehdä niin, mutta sieltä pitää jonkin ajan kuluttua lähteä liikkeelle. Vaikka olisi synkkä olo edelleen. Niin olen tehnyt koko kesän. Olen hyvä unohtamaan vähäksi aikaa p*skan fiiliksen, kun joku vaan viihdyttää mua.

Kjerag

Siksi lähdin Norjaan. Jo pelkästään se, että tapaa ihmisiä, joiden kanssa ei ole ollut ennen tekemisissä ja puhuu vierasta kieltä, painaa synkkyyden piiloon. Hassuinta oli tavata mies, joka 5 minuutin juttelun jälkeen oli ihmeellisen kiinnostunut minusta. Vaikka ensi näkemällä minulla oli tukka mp-kypärän jäljiltä liiskassa, päällä michelinukko-ajopuku, naamassa kypärähupun saumojen raidat, ei meikin häivää. Kun vaan juttelin sille ja nauroin porukan jutuille. Olin vaan minä, sellainen kuin olen, kun mikään ei paina mieltä enkä yritä mitään. Ja se olisi kelvannut sille. Jopa kiinnostanut sitä, aika paljonkin ilmeisesti.

Viihdykkeen vuoksi lähdin myös Ruisrockiin, vaikka en saanut sinne kaveria. Siellä ei ollut ihan yhtä helppoa jutella ihmisten kanssa (hei suomalaiset, mikä siinä on niin vaikeeta?), mutta kuitenkin yksinkin olin hetken aikaa vapaa murheista, kun kuuntelin vanhoja ja tulevia suosikkibändejäni.

Him Ruisrockissa

Viihtymistä hain myös mökiltä ja Yyteristä. Tosin ei ollut ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun Yyterissä ei ollut ketään kaveria ja makasin dyynien välissä selälläni hiekalla niin, että kyyneleet valui aurinkolasien alta korviin. Se oli tarpeellista märehdintää ja sain hienon rusketuksen bonuksena. Olisi kai kotonakin voinut itkeä, mutta auringolla, kuumalla hiekalla, suolaisella merivedellä ja lokkien kirkunalla on parantavampi vaikutus.

Juhannusaaton aatto

Jazz-sadevarustautuminen

Jazzit ei olleet tänä vuonna sitä riemua ja biletystä, mitä aiemmin. Mutta hauskoja hetkiä sieltäkin löytyi. Vaikka olinkin pari päivää kuumeessa. Luulen, että se kuume nousi siksi, että viikko sisälsi ne hyvästit, mitä olin kaivannut. Ja yllätyselementin, joka näin jälkikäteen ajatellen oli niin tyypillinen tilanne, että oli vain odotettavissa, että muutenkin raskaiden asioiden ohella piti vielä kestää sekin. Koska sellaisia asioita opin vuosien kuluessa käsittelemään ja lakaisemaan mustasukkaisuuden tunteita pois. Mustasukkaisuus olisi pitänyt sanoa ääneen, koska eihän kukaan tahallaan halua toista satuttaa. Mutta en koskaan sanonut, sillä en halunnut huolestuttaa tai vaivata omilla tunteillani. Halusin olla helppo ja täydellinen, en herkkä ja tunteellinen. Mutta takaisin aiheeseen, Jazzien päätösbileissä olin tanssimassa pöydällä ystävien kanssa niin kuin olin päättänyt jo aiemmin. Sinne lähteminen kesti kauemmin kuin muilla, mutta puristin kaiken sisuni siihen, että menen mukaan.

Maj Karma Karmarockissa

Karmarock ja Porispere olivat kesän parhaat festarit. Varsinkin Porisperen lauantaissa oli jotain todella mahtavaa. Festariheiloja ei ollut eikä tullut, en kaivannutkaan, mutta siellä vaan oli niin kivaa, että maanantai sen jälkeen tuntui maailmanlopulta. Työpäivät lähestyivät vauhdilla enkä kokenut mitään kiinnostusta töihinmenoon. Ajattelin, että pitäisi kertoa työkavereille kesäkuulumisia ja kiinnostua toisten kuulumisista ja suunnitella työasioita muutenkin. Perjantain veso olikin kaikkea muuta. Suunnittelun sijaan uusi rehtori vakuutti minut ja toivottavasti muutkin siitä, että kaikki on hallinnassa. Iltapäivän luennoitsija Sirkka Mertala puhui juuri ne asiat, joita olen aina pitänyt oman elämäni perustana. Melkein liiankin osuvasti. Lisäksi käytiin parin vanhan ja yhden uuden työkaverin kanssa illalla oluella, eikä se ollutkaan raskasta.

Solastranden Norjassa.
Kypäränalusliiskatukka.

Päinvastoin. Niinkin turhamainen asia kuin se, että useampi työkaveri kehui päälläni ollutta mekkoa ja huulipunaani ja hiuksiani, sai minut tuntemaan itseni vähän paremmaksi ihmiseksi. Tuli sellainen tunne, että nämä ihmiset ehkä sittenkin haluavat, että olen tuolla töissä. Että ehkä sittenkin sovin sinne. Pieni asia, joka sai minut uskomaan, että ehkä pystynkin siihen. Mistä se itsetunto rakentuu, koska tunnen kyllä itseni älyttömän hyvin, heikkouteni ja vahvuuteni, mutta silti en ole vahva ilman sitä, että joku muukin sanoo, olet hyvä tässä, olet kaunis noin. Siksi sen Norjassa tapaamani miehen huomio pelasti tämän kesän. Joku halusi tutustua minuun, joku sanoi, että näytän hyvältä, joku piti minua rohkeana jne. En voi tietää, kuinka tosissaan, mutta pointti onkin se, että tuollaisia asioita pitäisi kuulla useammin. Niitä pitäisi myös osata sanoa takaisin.


Aloitin tänään. Kehuin työkaverin lehtihaastattelua, koska se oli oikeasti hyvä juttu. Linkittäisin tähän, jos se olisi netissä jo.