Ruisrock 2013 ja elämä

Kaikkia kivoja bändejä, mutta lähdin katsomaan Hurtsiä ja Himiä. En jaksa kirjoittaa muuta kuin että Ruisrockiin yksin lähteminen oli puolikkaan unelman toteutuminen. Hieno festari, jonne olisi pitänyt ehdottomasti lähteä ekaa kertaa jo 10 vuotta sitten. Tai aiemmin. Miksi en ole mennyt koskaan? Nyt olen jo vähän liian vanha pyörimään siellä.

Mutta se Him. Luulin, että Hurts olisi tämänkertainen terapiamusani, mutta Him, ja erityisesti Ville Valo, olikin yllättävän hyvässä iskussa tuolla keikallaan ja herätti pitkään unessa olleen faniuteni, joten olen nyt kuunnellut pari päivää pelkkää Himiä. Lähdin uusimmasta levystä taaksepäin, kaikkia kokoelmia en ole viitsinyt kuunnella, mutta juuri hetki sitten pääsin Deep Shadows and Brilliant Highlightsin loppuun. Sieltä tuli vastaan tämä seuraava biisi. Auts.

Hurts

Hulluinta elämässä on se, kun yrität pitää tärkeimmät asiat itselläsi etkä valita niistä, valitat jostain muusta, joka peittää todellisen syyn. Mutta ystävät saa siitä väärän kuvan. En koskaan kerro, mistä on kyse, mutta olen kyllästynyt syytöksiin. Ei ole helppoa elää näin. En enää koskaan rakastu, koska näitä palasia tai sirpaleita ei liimata millään yhteen. En ole noussut vieläkään ylös tänään, enkä syönyt, koska en nukkunut yöllä. Vasta aamulla nukahdin. Kiva mennä töihin huomenna. Voiko edes odottaa, että pystyn tekemään töitä. Sinkkuelämä ei sovi minulle yhtään. Paskamaista joutua olemaan yksin, koska ei kestä small talkia ja feikkihymyä enää.