Crossfit Open 2016

En ole ikinä harrastanut kilpaurheilua. No, pelasin teininä muutaman vuoden ajan koripalloa mutta jossain kakkosjoukkueessa eikä meillä montaa peliä ollut. Kilpaviettini on kuitenkin aika kova. Harvoin sitä päästän valloilleen, mutta aina se on taustalla, treenaan mitä tahansa. Vähintään kilpailen omien tulosteni kanssa koko ajan. Monesti myös vertaan muihin samanikäisiin ja varsinkin -kokoisiin kanssatreenailijoihin.

Viime aikoina olen kärsinyt motivaatio-ongelmista niin treenissä kuin elämässä ylipäätään. Painan enemmän kuin koskaan ennen ja huomaan sen päivittäisissä askareissa, esimerkiksi portaita noustessa. En sanoisi, että olen lihava, mutta olen lihonut selvästi ylipainon puolelle. Se on tapahtunut vähitellen sen jälkeen, kun elämäni hevonen lähti. Ei siksi, että olisin siinä kohtaa musertunut täysin lähdöstä, vaan koska hepan lähdön jälkeen oli taas yhtäkkiä aikaa ja rahaa käydä syömässä ja juomassa ravintoloissa, makoilla kotona sohvalla ja löhöillä. Lisäksi hyötyliikunta väheni, kun hepan hoitaminen jäi pois, vaikka ratsastamassa edelleen kävinkin.

Kaiken kaikkiaan 8 kiloa itse asiassa, jos ihan matalimpaan painoon vertaan. Viidessä vuodessa.

Osa painosta on varmasti lihasmassaa treenistä. Näen sen hartioissa edelleen. Olen käynyt vuoden välein kehonkoostumusmittauksessa (Inbody eli se parempi) ja nyt viimeisimmän mukaan olisi noin 5 kg pudotus hyvä. Vähintään sen verran haluaisin pois. Mielellään tuon kaikki 8 kg ekstraa, tosin lihakset tykkäisin pitää, joten rasvaa 16 voipakettia pois. Reisistä ja käsivarsista ja vähän vyötäröltäkin.

Aloitin viikko sitten. Reilu viikko sitten. Jätin pois karkit. Pari päivää myöhemmin vaihdoin herkkunaposteltavat juustot oikeampaan ruokaan. Seuraavaksi aloin syödä aamupalaa. Ensin aamupalat olivat proteiinijuomia mutta nyt viikonloppuna söin taas ihan oikeaa aamupalaa, siis kotona. Voi olla, että arkena turvaudun kuitenkin taas proteiinijuomiin, koska aamut ovat niin hankalia minulle muutenkin. Töihin pitää viedä jotain järkevää välipalaa, jotta saan ateriavälit lyhemmiksi ja ruokailun sillä tavalla säännöllisemmäksi. Ongelma on siinä, että unohdan syödä. Onko laitettava puhelimeen hälytyksiä välipaloille?

Ruokailun epäsäännöllisyys ei ole ainoa väsymystä aiheuttava elämäntapani. En nuku tarpeeksi. Yleensä ei ole ongelma nukahtaa, vaan herään noin 2-3 tunnin jälkeen ja sen jälkeen nukun huonosti. Kun vielä menen joka ilta/yö liian myöhään nukkumaan, aamu on aina kamala. Ensi viikon ajan yritän pitää kiinni siitä, että olen sängyssä valmiina nukkumaan ennen vuorokauden vaihtumista. Yritän vielä aikaistaa nukkumaanmeno niin, että perjantaihin mennessä olisin valmiina nukkumaan jo lähempänä klo 23:a kuin puoltayötä. Tosin ensi viikonloppuna olen työporukalla hotellissa la-su välisen yön, joten siinä on mahdollisuus sotkea rytmi uudelleen. Yritän sielläkin päästä ajoissa peiton alle.

Miten nämä asiat liittyvät otsikkoon? Vaihdoin treenini lähes kokonaan crossfit-salille viime vuoden lopulla. Alku ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin, tuli flunssaa, loukkasin polveni, lonkka kipeytyi taas ja kun pääsin taas aloittamaan, tuli uusi flunssanpoikanen. Tällä hetkellä vaivaa myös selkäkramppi. Toivottavasti huomenna ei vaivaa enää mikään, sillä noista aiemmin mainituista motivaatio-ongelmista päästäkseni ilmoittauduin Crossfit Openiin. Ensimmäinen workout eli 16.1 on jo suoritettu. Huomenna on vuorossa se toinen eli 16.2.

Minulle tämä Open on pohjakunnon mittari. Treenit ovat kelloa vastaan, mikä sopii minulle huonosti sykkeennousun ja rytmihäiriöidenkin vuoksi. Ja koska tuppaan jättämään oma-alotteisen aerobisen harjoittelun aina väliin. Nyt on muutenkin mennyt useampi viikko hyvin vähällä treenillä noihin em. syihin vedoten. Olen salimme huonoimmasta päästä, tietenkin. Mutta jonkun on oltava sielläkin. Pääasia, että menen tekemään nuo kaikki. Teen skaalaten eli helpottaen, koska osa liikkeistä ei edes onnistu minulta vielä, rx:n painoista puhumattakaan.

Treeni viime lokakuulta. Tavoitteena oli pitää keskisyke n. 160:ssa. Se olisi varmaan onnistunut ilman paria rytmihäiriötä...

Huomenna tavoittelen kahta kokonaista kierrosta. Suurin kompastuskiveni on hengitys. Suorituksen aikana pitää hengittää kunnolla. Jos unohdan sen, en pysty edes ensimmäistä kierrosta. Selkäkramppi voi myös käydä kimppuun rinnallevedoissa, jos teen huolimattomasti, vaikka alussa painot ovatkin aika pienet. Naruhyppely voi aiheuttaa suonenvedon varpaisiin. Samoin rinnallevetojen varpaillenousut. Jännittää. Se on hyvä.

16.1 tulokseni oli salin kolmanneksi viimeinen 160 pisteellä (skaalattuna). Jos tässä toisessakaan en olisi ihan viimeinen, niin olisin hyvin tyytyväinen.

Joo. Ihan mun juttu siis.

Motivaatio

Mistä sitä saa? Miksi joskus sitä ei ole? Miksi yhtäkkiä se yllättää?

Sisäinen motivaatio, ulkoinen motivaatio. Ensimmäistä on vaikea löytää silloin, kun elämä potkii kovasti vastapalloon. Jälkimmäinen voi tulla jostain mitättömän kuuloisesta hetkestä, parista sanasta, kivasta hymystä, kehusta, kuuntelemisesta, vertaistuesta, syksyisestä säästä, musiikista, kuvitelmista. Jostain hyvästä kuitenkin. Elän ja käyn kehuilla ja kivoilla sanoilla. Pitäisi viettää enemmän aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka läsnäolollaan saavat hyvälle tuulelle. Olin ehkä joskus itse sellainen, mihin se katosi minusta? Se nimittäin katosi jo vuosia sitten, vähitellen. Miksi elämä tekee meistä kyynisiä?

Otin pitkän aikalisän elämän tietyn tason ylläpitämisestä. Aina ei jaksa välittää siitä, kuinka paljon pölyä on sängyn alla tai irtohiuksia kylpyhuoneen lattialla. On totta, että sotku pitää mielen matalalla, jos sitä ei siivoa pois. Jostain syystä halusin olla järjestelemättä sikin sokin jääneitä tavaroita tosi pitkään. Halusin nähdä, koska menee niin sanotusti yli hilseen. Ei mennyt vielä, mutta joku tönäisi vähän vauhtia.

En tiedä ihan tarkkaan, mistä se tuli, mutta tänään kotiin palatessani yhtäkkiä halusin siivota. Aloitin pyykeistä, tiskikoneen tyhjennyksestä ja täyttämisestä, keittiötasojen tyhjentämisestä, roskien viemisestä (toki olen ns. haisevaa roskaa vienyt koko ajan, mutta "kuivaroskikset" ovat kerääntyneet ihan rauhassa täyteen parin kuukauden ajan), lehtien ja paperien viemisestä, tyhjien pullojen kokoamisesta kasseihin (olen juonut litratolkulla vissyä parin viime viikon aikana) ja kenkien laittamisesta laatikoihin ja kaappiin. Ehkä käyn vielä makuuhuoneen tuoleille kerääntyneet käyttövaatteet läpi, laitan kaappiin tai pyykkiin. Aamulla voisin imuroida, jos ehdin. Pesen vessan ja marsujen tason sekä suihkun lattian, kun menen suihkuun kohta.

Joskus mietin, kuinka kaukana normaali elämä on. Siis sellainen, jossa mennään illalla nukkumaan, noustaan aamulla, syödään aamupalaa, juodaan aamukahvia, mennään töihin, tullaan kotiin, laitetaan ruokaa ja syödään, mennään harrastuksiin, lauantaisin siivotaan ja mennään saunaan, katsotaan telkkaria, sunnuntai chillaillaan. Rytmini on aivan erilainen, koska en koe mitään syytä elää niin kuin muut. Ketä varten pitäisin kämpän järjestyksessä? Miksi ostaisin ja laittaisin ruokaa, vanhaksi se menee kuitenkin, kun kukaan ei syö sitä? Miksi lämmittäisin tunnin saunaa, kun istuisin siellä yksikseni ehkä kymmenen minuuttia, heittäisin kaksi kertaa löylyä ja kävisin suihkussa, voinhan mennä suoraan suihkuun ja säästää sähkölaskussa? Miksi mikään näistä asioista kiinnostaisi minua, kun olen yksin? Olen laiska luonne, en tahdo tehdä turhaa työtä, josta en pidä. Jos tykkäisin jostain noista tehtävistä (paitsi saunominen on kivaa, mutta olen sähköpihistelijä), tekisin niitä, vaikka turhaankin. Mutta en tykkää.

Paitsi tänään. Tänään pitkästä aikaa koin, että voisin taas asua siistissä asunnossa. Pelkään vähän, että huijaan itseäni, mutta ehkä kestän sen, jos sillä saan edes hetkeksi jotain aikaan. Katson nyt ympärilleni ja näen tilaa. Eteinen näyttää hyvältä jo siksi, että kengät ovat poissa. Toki tiedän, että ne ovat sekaisin kaapissa, mutta siinä on alku. Keittiön tyhjät pinnat antavat tiettyä mielenrauhaa. Tajusin myös, että sotku oli vain huuhdeltuja astioita pinossa. Pikku juttu. Tyhjät jääkaapin hyllyt kertovat, että mikään ei ole enää menossa vanhaksi. Ei harmita, kun avaa oven. Käytetyt pyyhkeet eivät hyökkää enää pyykkikaapista ja korista kimppuuni, kun menen kylpyhuoneeseen, kuivausteline ei kerää postia päälleen eteisessä enkä joudu kiertämään sitä halutessani ottaa vaatetta eteisen kaapista. Wc-paperipaali ei tuki kylpyhuoneen oviaukkoa, kun järjestin rullat kaappiin lavuaarin alle, minne ne kuuluvatkin. En vaan ole jaksanut tehdä mitään näistä asioista pitkään aikaan. Koska miksi olisin tehnyt? Miksi?

Olen kuin kyselyikäinen kakara itseäni kohtaan, enkä jaksa keksiä itselleni perusteluja jatkuvasti. Eihän niitä ole. Pitää siis nauttia tästä hetkellisestä mielenhäiriöstä niin kauan kuin sitä kestää. Latasin pesukoneen täyteen farkkuja ja ajastin ohjelman aamuun. Jos herään sen aloittaessa, ehdin imuroida ennen töihinlähtöä. Elämässä pitää olla haaveita, vaikka melkein tietääkin, että villeimmät niistä eivät toteudu (kuten imurointi aamulla ennen töihinlähtöä). Mutta hei, elämä on unelmien toteuttamista. Ehkä olisi aika taas elää.

Kirjoitan

Olen miettinyt tämän blogin aloittamista jo pitkään. Elämästäni on puuttunut jotain, kun en ole kirjoittanut. Pidin aiemmin blogia ylläpitohepastani Astoriasta, mutta se kuuluu nyt menneeseen. Tästä ei tule yhden asian blogi. Tästä tulee kaikkea mahdollista, mitä keksin. Tai joku muu keksii ja minä haluan sanoa.

En lupaa kirjoittaa säännöllisesti. Enkä kiinnostavasti. En lupaa hienoja videoita tai kuvia. Lupaan kirjoittaa itsekkäästi, omasta näkökulmastani ja omista jutuistani. Tuttuni sanoi inhoavansa blogeja, koska ne ovat niin itsekeskeisiä. Minä-muodossa kirjoitettuja. Niin on tämäkin. Tämä on julkinen päiväkirja, palanen omaa julkisuuskuvaani, millaisen kuvan haluan itsestäni antaa. Ei välttämättä muitten mielestä totuudenmukainen. Mutta sen lupaan, että kirjoitan rehellisesti enkä vääristele mitään. Kirjoitan tai jätän kirjoittamatta. Jos kirjoitan, kirjoitan juuri niin kuin itse olen käsittänyt. Mutta ei sillä ole väliä, sen on tarkoituskin olla subjektiivista. Postaan, mitä tahdon. Luetun ymmärtämisestä on vastuu lukijalla.

Ehkä postaan pinnallisia shoppailujuttuja, ehkä treenipäiväkirjaa, ehkä vielä niitä heppajuttujakin. Ehkä marsujuttuja, ruokajuttuja, kotijuttuja, matkajuttuja tai mitä milloinkin. En suunnittele mitään etukäteen, vielä ainakaan. Tekstiä tulee silloin, kun on tullakseen. Kuvia tulee, jos on kuvattavaa (ja kamera). Jossain vaiheessa kirjoitan tälle blogille taustasivun. Ulkoasuunkin voin panostaa, mutta myöhemmin. Katson vielä vähän aikaa, onko minulla niin paljon asiaa, että tätä blogia kannattaa mainostaa.

Taustamusani tänään - kuuntelen Spotifyta taustalla.