Näytetään tekstit, joissa on tunniste punainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste punainen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. syyskuuta 2013

Ketunhäntä

Kampaajakäynnin tuloksena väri vaihtui syksyisemmäksi.

Kolmea eri väriä:
tumma juuri, tummanpunainen pituus ja vaalea latva.


Tykkään. Samalla kertaa tuli myös kulmiin vähän tummempi ilme. Olenkin vallan jättänyt ne hoitamatta viime aikoina. Tavallaan tykkään enemmän luomummasta hiusväristä, mutta näin syksyllä tuntuu paremmalta olla itsekin värikkäämpi. Sopii paremmin yhteen maisemien kanssa. Rakastan syksyä (kunnes kaamea mutakausi alkaa heppahommissa, sen voisi jättää väliin ja siirtyä suoraan lumiseen talveen).

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Menneitä ja nykyisiä

Oli entisen yläasteen entisten nuorten bileet tänä viikonloppuna. Lähdin bileisiin vanhalle koululle autolla, jotta pääsisin sieltä mahdollisen ahdistuksen iskiessä sujuvasti pois. Ja varmistaakseni, että en joisi alkoholia liikaa, saman ahdistuksen takia. Lisäksi yritin vähän vältellä bilebändiä, josta en kovin paljon tykännyt. Vanhassa liikuntasalissa on kyllä koettu monia merkittäviä hetkiä, on tanssittu hitaita ja pussailtu ja melkein vähän enemmänkin. On eletty villiä ja huoletonta nuoruutta.

En tiedä, johtuiko selvinpäin olemisesta vai mistä, mutta tunsin oloni todella ulkopuoliseksi. Ehkä eniten siksi, että omaa ikäluokkaani oli paikalla valitettavan vähän. Mutta kyllähän minä yleensä olen melko sosiaalinen noissa tilanteissa, ettei sekään varmaan selitykseksi käy. Ilta jatkui kuitenkin PK:n merkeissä, koska sinne yhteistuumin useampi porukka suuntasi. Siellä vasta oudoksi oloni tunsinkin. Onneksi tässä vaiheessa olin jo vienyt auton kotiin, joten outoon olotilaan pystyin ottamaan vähän lääkettä. Tai enemmänkin, mitä nyt puolen yön ja valomerkin välissä ehti. Eli ei niin kovin paljon kuitenkaan.

Jatkotkin järjestyi ja tavallaan ihan hauskaakin oli. Lopputuloksena kävelin aamukuuden pintaan korkkareissa ja punaisessa hanhenuntuvatakissa kohti kotia, kun toiseksiviimeisessä risteyksessä edestäni ajoi nuori jäbä autolla, taisi olla bemari, ja kurvasi viereisen korttelin ympäri niin, että siinä viimeisessä risteyksessä ennen omaa pihaa se osui uudestaan eteeni. Tällä kertaa oli ikkuna auki ja poju kyseli, haluanko kyytiin. Kiitin ja kieltäydyin, olinhan jo lähes kotiovellani. Kaikenlaista. Tajusin, että korkkarit, vähän hapuileva väsynyt askel, tummanpunainen huulipuna, pitkät hiukset auki ja se punainen lyhyt vähän kiiltäväpintainen kevytuntuvatakki ehkä harhauttivat pojan luulemaan minusta jotain ihan muuta. Aika vikkelästi se siitä kiihdytti pois, kun en lähtenyt mukaan. Vastaankävellyt vanhempi naishenkilö taisi vähän ihmetellä.

lauantai 10. elokuuta 2013

Syntinen punainen


Make Up Storen Vamp-sävy
Halusin aidon punaista huulipunaa. Käytän huulipunaa harvoin enkä tykkää siitä, että puna suttaa esimerkiksi kahvimukien tai juomalasien reunat, joten etsin laadukasta punaa, joka ei tuhraannu helposti. Mielellään kuitenkin niin vahvaa, että rajausta ei välttämättä tarvitse piirtää ollenkaan. Löysin Make Up Storelta muutaman hyvän värin, joista päädyin osittain nimen vuoksi sävyyn Vamp. Toinen aavistuksen viileämpi punainen sävy olisi ollut nimeltään Devil. Kuinka sattuikaan.

Pistin tässä taannoin merkille, että amerikkalaisissa tv-sarjoissa pahistytöillä on aina tummanpunaista huulipunaa ja sankarittarilla vain huulikiiltoa tai jotain vaaleaa sävyä. Mitä kapinallisempi tai pahempi, sen punaisemmat huulet.

En ole aiemmin uhrannut ajatustakaan millekään stailausjutuille, mutta katselin kesäprojektina läpi koko Buffy The Vampire Slayer -sarjan 144 jaksoa. Siinä Buffylla on aina vaaleaa huulikiiltoa, paitsi 6. kaudella, kun Buffy treffailee Spikea salaa kavereiltaan ja käyttää sitä hyväkseen. Silloin Buffykin käyttää punaisempaa huulipunaa. Faith oli kapinallinen tappaja, hänellä on heti alussa jo tummempaa punaista (tästä olisi voinut ehkä arvata, että Faith vaihtaa "pahikseksi" jossain vaiheessa). Kun 7. kaudella sarjan lopussa Faith palaa auttamaan Buffya, tumma huulipuna on vaihtunut vaaleammaksi, koska Faith on muuttunut taas hyväksi. Sarjan puolivälissä pääpahis oli jumalatar Glory, jolla oli tietenkin kirkkaanpunaiset pahishuulet. Willow ei käytä huulipunaa, paitsi siinä vaiheessa, kun Willow ei hallitse noitavoimiaan ja muuttuu niiden takia hetkeksi pahaksi. Punaista huulipunaa. Vähän mustaakin jopa.

Sama myös rakkaassa TVD:ssani, Katherinella on tummanpunaiset huulet ja Elenalla ei yleensä ollenkaan huulipunaa. Onko näin vain teinisarjoissa vai muutenkin? Entä leffoissa? Pitänee kiinnittää jatkossa huomiota. Sillä aikaa kuvittelen, että huulipunan sävy voi ehkä muuttaa persoonaani vähemmän kiltiksi...

Punainen huulipuna voi piristää hetken. Olen nyt päässyt irti festareiden jälkeisestä mielialasukelluksesta pohjamutiin, mutta se vetää minua kyllä edelleen pinnan alle. Ehkä töiden aloittamisessa on se hyvä puoli, että työpäivän aikana aika kuluu niin, että en ehdi surra. Jos sitä jatkaa tarpeeksi pitkään, ehkä tunne pysyy maton alle lakaistuna. Luurankona kaapissa, jota ei tarvitse avata vielä pitkään aikaan. Ehkä kuitenkin haluan, että se on siellä kaapissa. En ole vielä valmis hävittämään sitä.