Elämä on

Viime aikoina en ole paljon kirjoittanut. Siis tänne. Projektia olen vähän naputellut, mutta laiskasti.

Hiljaisuuteen on syitä, joista en nyt kirjoita enempää. Elän raskasta aikaa. Pohdin paljon filosofisia juttuja ja arkiasioitakin välillä. Tiedostan, että tästä vuosien apatiasta on päästävä eroon.

Edessä on iso työ. Olen synkkä ja realistinen luonne. Koen syyllisyyttä uskomattomista asioista. Olen silti hyvin rauhallinen. En stressaa enkä häsää, en panikoi. Ei ole varaa sellaiseen. On pysyttävä pystyssä, vaikka mitä tulisi.

1. Ruoka
Parempaa, useammin, pienempiä annoksia, laadukkaampaa, itsetehtyä, suunniteltua.

2. Liikunta
Useammin, järkevämmin, tehokkaammin, säännöllisemmin, aerobista unohtamatta, tekniikka ennen voimaa, aktiivinen palautus ja lepo.

3. Tavoite
Paino edelliselle kymmenluvulle. Parempi kehonhallinta. Parempi kestävyys. Hengityksen oppiminen. Pidemmät yöunet.

4. Mittarit
Vaaka. Treenit. Kello ja kalenteri.

Voisin tehdä itselleni oppimissuunnitelman. Kohti laadukkaampaa tulevaisuutta.

Puhtia pebaan

Oikea epäkäslihas vihoittelee jostain syystä, joten en viitsi ärsyttää sitä enempää. Huomenna menen ehkä uimaan, joten se saa vähän muuta liikuntaa vaihteeksi. Jos sen kanssa pystyy uimaan. Tai no, ainahan voin uida selkää, jos rintauinnin vedot tuntuu pahalta. "Kuivatestaamaalla" ei tunnu kipua, mutta veden vastuksen kanssa voi olla eri tunne.

Tänään oli hyvä salipäivä. Tein taas pitkät sarjat vatsaa ja selkää ilman lisäpainoja. Jokin pikkupiru olkapäälläni kuiskaili, että teepä nyt sitä takapotkua ja etureittä, mistä kaverit juuri päivittivät omia ennätyksiään. Minähän tein. Hyvä kannustin, sillä ilman kipua tein ihan samoilla ennätyslukemilla. Takapotkua en yleensä tee, joten siitä oli aika vaikea arvioida, mihin pitäisi lopettaa, jotta pääsee huomennakin liikkeelle. Etureisi on ollut minulle vähän "paha", koska se on toisinaan tuntunut polvessa ikävältä. Mutta nyt ei ollut mitään ongelmaa, joten vähitellen nostin levypinkkaa isommaksi ja menihän sekin melko kovalla painolla ihan nätisti. Pitäisi vaan rohkeammin ottaa isompaa painoa välillä. Lisäksi tein kyljet seisaaltaan ison kiekon toimiessa vastapainona ja vielä pakaroille lisäksi reiden loitontajat ja siinä samalla yhden pitkän sarjan lähentäjiäkin, vaikka se tuntuikin melko turhalta liikkeeltä. Loppuverryttelyksi heiluttelin 8kg kahvakuulaa ylös-alas, kun en ole ikinä ennen kokeillut sen kanssa treenata. Hyvin tuli hikipintaan jo 25 toistolla. Vähän venyttelyjä ja siinä se.

Tavoitteista:

• Leuanveto ilman kevitystä (-15g tällä hetkellä).
• Kyykky +oma massa (-13kg).
• Maastaveto +oma massa (-23kg).
• Penkkipunnerrus 50kg (-10kg).
• Takapotku +oma massa (-13kg).
• Köyttä pitkin kiipeäminen.

Tuosta voisi vaikka nyt huomata sen, että painoni on ilmeisen pysyvästi nyt kilon vähemmän. Lisäsin tavoitteisiin myös nuo kaksi viimeistä kohtaa. Treeni on kivaa!

Jokapäiväinen salini

Kuudes päivä putkeen salilla! Tänään ja lauantaina oli kevyemmät päivät siinä mielessä, että pääasiassa venyttelin. Lauantaina tein vain kevyet vatsat ja selät suurella toistomäärällä (100 vatsaa vaakatasosta, 100 nostoa selkäpenkissä ilman lisäpainoa ja 100 ylätaljavetoa pikkuvastuksilla) ja syvävenyttelin rauhassa. Tänään tein kyykyt isoilla painoilla, maastavedot isoilla painoilla ja ylävatsan pallolla sekä alavatsan matolla (yht. 100 toistoa ilman lisäpainoja) sekä nostelin muutaman sarjan (10 toistoa) pelkkää 20kg tankoa leveällä otteella suorille käsille seisaaltani. Vähän kevyttä jumppaa rintalihaksille, ojentajille ja epäkkäille. Huomenna en luultavasti ehdi ollenkaan, kun on uuden vuoden aatto ja heppajuttuja päiväksi.

Mutta tavoitteista piti vähän mainita. Olen edistynyt:

• Leuanveto ilman kevitystä (-15g tällä hetkellä).
• Kyykky +oma massa (-14kg).
• Maastaveto +oma massa (-24kg).
• Penkkipunnerrus 50kg (-10kg).

Kyllä ne sieltä lähestyy. Maastaveto saattaisi jo mennä muuten, mutta kämmenet ei kestä vielä otetta tangosta, jos kiekkoja laittaa enemmän. Menee nahka rullalle. Pitää antaa sen paksuuntua vähitellen, ettei joudu rikkinäisen ihon takia jättämään treeniä väliin.

Venyy venyy ;-)

Kyykyt tehty.

Yritys ottaa venyttelystä kuva itselaukaisimella. Ei onnistu.

Ei onnistu muutenkaan.

Missä tulokset?

Pikkujoulunotkahdusta lukuunottamatta koko syksy on painettu vähintään 3krt viikossa salilla. Olen käynyt myös muutaman kerran uimassa. Tammikuussa olisi tarkotus uida enemmän OAJ:n sponssauksella. Olo on ollut enimmäkseen hyvä ja liikkuvien punttien koko kasvanu hyvää tahtia. Niinpä olisin odottanu ennen ja jälkeen -kuviin näkyviin suurempia muutoksia. Koska salilla katselen mielelläni peilikuvaani, joka näyttää nyt niin paljon paremmalta. Ryhti ja käsivarret erityisesti. Niinpä otin melkein päivälleen 5kk myöhemmin samanlaiset kuvat kuin ennen treenien aloittamista viime heinäkuussa. Noh. Katsotaan vaikka seuraavan 5kk kuluttua uudestaan. Pitää vain uskoa siihen, että ekoissa kuvissa paksuus tulee rasvasta ja toisissa lihaksista...

  

  

Vasemmanpuoleiset 22.7.2013, oikeanpuoleiset 21.12.2013.

Motivaatio onneksi tästä vain kasvaa. Ruokavaliota en ala tarkoituksella muuttaa. Onhan se jo vähän tässä ihan näläntunteesta johtuen muuttunutkin. Syön enemmän suolaista ja proteiinipitoista ja vähemmän makeaa. Nestevajaukseen pitää ensi vuonna kiinnittää enemmän huomiota, nyt olen kärsinyt paljon lihaskramppeja ja päänsärkyä, kun olen juonut vettä liian vähän treenipäivinä. Ja muinakin päivinä.

Motivaatio

Mistä sitä saa? Miksi joskus sitä ei ole? Miksi yhtäkkiä se yllättää?

Sisäinen motivaatio, ulkoinen motivaatio. Ensimmäistä on vaikea löytää silloin, kun elämä potkii kovasti vastapalloon. Jälkimmäinen voi tulla jostain mitättömän kuuloisesta hetkestä, parista sanasta, kivasta hymystä, kehusta, kuuntelemisesta, vertaistuesta, syksyisestä säästä, musiikista, kuvitelmista. Jostain hyvästä kuitenkin. Elän ja käyn kehuilla ja kivoilla sanoilla. Pitäisi viettää enemmän aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka läsnäolollaan saavat hyvälle tuulelle. Olin ehkä joskus itse sellainen, mihin se katosi minusta? Se nimittäin katosi jo vuosia sitten, vähitellen. Miksi elämä tekee meistä kyynisiä?

Otin pitkän aikalisän elämän tietyn tason ylläpitämisestä. Aina ei jaksa välittää siitä, kuinka paljon pölyä on sängyn alla tai irtohiuksia kylpyhuoneen lattialla. On totta, että sotku pitää mielen matalalla, jos sitä ei siivoa pois. Jostain syystä halusin olla järjestelemättä sikin sokin jääneitä tavaroita tosi pitkään. Halusin nähdä, koska menee niin sanotusti yli hilseen. Ei mennyt vielä, mutta joku tönäisi vähän vauhtia.

En tiedä ihan tarkkaan, mistä se tuli, mutta tänään kotiin palatessani yhtäkkiä halusin siivota. Aloitin pyykeistä, tiskikoneen tyhjennyksestä ja täyttämisestä, keittiötasojen tyhjentämisestä, roskien viemisestä (toki olen ns. haisevaa roskaa vienyt koko ajan, mutta "kuivaroskikset" ovat kerääntyneet ihan rauhassa täyteen parin kuukauden ajan), lehtien ja paperien viemisestä, tyhjien pullojen kokoamisesta kasseihin (olen juonut litratolkulla vissyä parin viime viikon aikana) ja kenkien laittamisesta laatikoihin ja kaappiin. Ehkä käyn vielä makuuhuoneen tuoleille kerääntyneet käyttövaatteet läpi, laitan kaappiin tai pyykkiin. Aamulla voisin imuroida, jos ehdin. Pesen vessan ja marsujen tason sekä suihkun lattian, kun menen suihkuun kohta.

Joskus mietin, kuinka kaukana normaali elämä on. Siis sellainen, jossa mennään illalla nukkumaan, noustaan aamulla, syödään aamupalaa, juodaan aamukahvia, mennään töihin, tullaan kotiin, laitetaan ruokaa ja syödään, mennään harrastuksiin, lauantaisin siivotaan ja mennään saunaan, katsotaan telkkaria, sunnuntai chillaillaan. Rytmini on aivan erilainen, koska en koe mitään syytä elää niin kuin muut. Ketä varten pitäisin kämpän järjestyksessä? Miksi ostaisin ja laittaisin ruokaa, vanhaksi se menee kuitenkin, kun kukaan ei syö sitä? Miksi lämmittäisin tunnin saunaa, kun istuisin siellä yksikseni ehkä kymmenen minuuttia, heittäisin kaksi kertaa löylyä ja kävisin suihkussa, voinhan mennä suoraan suihkuun ja säästää sähkölaskussa? Miksi mikään näistä asioista kiinnostaisi minua, kun olen yksin? Olen laiska luonne, en tahdo tehdä turhaa työtä, josta en pidä. Jos tykkäisin jostain noista tehtävistä (paitsi saunominen on kivaa, mutta olen sähköpihistelijä), tekisin niitä, vaikka turhaankin. Mutta en tykkää.

Paitsi tänään. Tänään pitkästä aikaa koin, että voisin taas asua siistissä asunnossa. Pelkään vähän, että huijaan itseäni, mutta ehkä kestän sen, jos sillä saan edes hetkeksi jotain aikaan. Katson nyt ympärilleni ja näen tilaa. Eteinen näyttää hyvältä jo siksi, että kengät ovat poissa. Toki tiedän, että ne ovat sekaisin kaapissa, mutta siinä on alku. Keittiön tyhjät pinnat antavat tiettyä mielenrauhaa. Tajusin myös, että sotku oli vain huuhdeltuja astioita pinossa. Pikku juttu. Tyhjät jääkaapin hyllyt kertovat, että mikään ei ole enää menossa vanhaksi. Ei harmita, kun avaa oven. Käytetyt pyyhkeet eivät hyökkää enää pyykkikaapista ja korista kimppuuni, kun menen kylpyhuoneeseen, kuivausteline ei kerää postia päälleen eteisessä enkä joudu kiertämään sitä halutessani ottaa vaatetta eteisen kaapista. Wc-paperipaali ei tuki kylpyhuoneen oviaukkoa, kun järjestin rullat kaappiin lavuaarin alle, minne ne kuuluvatkin. En vaan ole jaksanut tehdä mitään näistä asioista pitkään aikaan. Koska miksi olisin tehnyt? Miksi?

Olen kuin kyselyikäinen kakara itseäni kohtaan, enkä jaksa keksiä itselleni perusteluja jatkuvasti. Eihän niitä ole. Pitää siis nauttia tästä hetkellisestä mielenhäiriöstä niin kauan kuin sitä kestää. Latasin pesukoneen täyteen farkkuja ja ajastin ohjelman aamuun. Jos herään sen aloittaessa, ehdin imuroida ennen töihinlähtöä. Elämässä pitää olla haaveita, vaikka melkein tietääkin, että villeimmät niistä eivät toteudu (kuten imurointi aamulla ennen töihinlähtöä). Mutta hei, elämä on unelmien toteuttamista. Ehkä olisi aika taas elää.

Kokeilu

Sain beetasalpaajalääkityksen rytmihäiriöitten takia. Tarkoitus on kokeilla kuukausi ennen jatkotutkimuksia. Tänään otin ensimmäisen puolikkaan napin, eli 2,5 mg. Parin tunnin jälkeen tuntuu siltä, että olen kovassa kuumeessa. Janottaa, huimaa, sormia ja vähän muutenkin paleltaa, hengittäminen tuntuu raskaalta. Pää painaa tonnin, sitä melkein särkee. En voi sanoa, että tykkäisin. Lisäksi yskittää kuitenkin lähes koko ajan ja häiriöitä tuntuu edelleen. Tosin ehkä ne eivät ole yhtä voimakkaita tänään, mutta se voi johtua siitä, että muutenkin vaihtelee. Nähtäväksi jää, onko tästä hyötyä.

Ainakin äsken mitattuna syke oli 62 (yleensä tähän aikaan illalla n. 70-72) ja verenpaine 100/70 (yleensä 110/75), että johonkin lääke ainakin vaikuttaa. Mutta en nyt tiedä, onko tämä olo parempi kuin normaalisti. Seurannassa siis ilmeni niitä häiriöjaksoja aika paljon, 7% eli 8000 lyöntiä. Sekään ei kuulemma ole vielä valtavan paljon, mutta normaali olisi alle 1%. Kohtalaisen paljon kuulemma. Mutta vaaraa ei ole, lääkekokeilu tehdään ns. mukavuussyistä (joita nyt kyllä vähän epäilen, hiukkasen huonoksi koen tämän olotilan, mutta kaipa tähän tottuu).

Vaikka olisi kivaa, jos pumppu toimisi taas normaalisti, niin kyllä minua silti ihan pikkuriikkisen huvittaa ajatus siitä, että sydämeni riitelee itsensä kanssa siitä, mikä määrää tahdin. Sinuksella on ilmeisesti kilpailija. Edes fyysisesti sydämeni ei osaa päättää, mitä kuuluu tehdä. My life, undoubtedly.

Rikkinäinen sydän

Tänään on vihdoin se päivä, kun sain ekg-seurantalaitteen vuorokaudeksi. Koko aamupäivän ja vielä pitkälle iltapäivään olin niin täpinöissäni siitä, että se tallentaa, että häiriö pysyi poissa. Ajattelin asiaa koko ajan ja pelkäsin, että nyt sitten sattuisi yksi niistä harvoista päivistä, kun tahti säilyy. Vielä iltapäiväneljään mennessä en ollut tuntenut kuin yhden pienen lisälyöntipätkän, autoa ajaessa tietenkin, etten saanut painetuksi sitä merkintänappia, mutta tunnollisesti kuitenkin kirjoitin kellonajan seurantalomakkeeseen.

Johtoja ja teippejä.

Mietin, että join ehkä liikaa kahvia päivän mittaan, kun kahvi yleensä on auttanut tahdin palautumisessa häiriöaikoina. Kahvin vaikutuksen poistamiseksi päätin tehdä kevyttä jumppaa, ja koska kyykkyjä tekemällä saan nopeasti sykkeen ylös, arvelin, että 10 minuuttia riittäisi. Tein 30 kyykkyä ilman painoja, 20 etunojapunnerrusta ja yhden noin minuutin vatsalankun ja vähän hyppelin. Kunto on sen verran heikko, että arvelisin sykkeen huidelleen jossain 160-180 välimaastossa vähintään. Jostain syystä palautuminen kesti kauan, lähes 10 minuuttia, mutta häiriöitä en tunnistanut, vain sen, että syke ei laskenut heti. Huono kunto varmaan selittää sen.

Aikani istuskelin sohvalla "treenin" jälkeen, mutta kun mitään ei ilmennyt, lähdin kauppaan ja palasin kotiin tietokoneen ääreen. Surffailin tässä reilun tunnin ja lueskelin BB-talon kuulumisia. Unohdin koko laitteen olemassaolon ja tsädämp - klo 18.10 suunnilleen pumppu alkoi sekoilla. Sekoilee edelleen, ja kello on nyt 18.49. Ei nämä mitään kovin voimakkaita ole, verrattuna pahimpiin, mutta selkeitä kuitenkin. Yskittää, pulssi tuntuu ranteesta ihan eri tahdissa kuin kaulasta, eikä se ole ollenkaan sama, minkä tunnen rinnassa. Mietin, että jos sydämestä voi tuntea oikeasti jotain, niin tunnen mielestäni sellaisen "takapotkun", eli kun tahti alkaa seota, tuntuu siltä kuin sydämen alaosa jysäyttäisi iskun "vastapalloon", ja siitä alkaa kumma värinä, joka yskittää. Jollekulle selitin, että tuntuu siltä, kuin tuota keuhkoputken alaosaa ravisteltaisiin. Yskiminen tuntuu tarpeelliselta, vaikka siitä ei oikeastaan ole apua.

Rytmihäiriö tuntuu edelleen. Jos nyt lähden tästä liikkeelle, normaali tahti saattaa löytyä, mutta luultavasti häiriö palaa jonkin ajan kuluttua, kun taas istun alas. Nyt jäin miettimään, pitäisikö painella tuota nappia koko ajan, vai riittääkö se, että merkkasin alkuajankohdan....