Muutoksia

Vasen kuva marraskuulta, oikeanpuoleinen eilen kiireessä ja vähän nolona salilla napattu. Koska oli hienot uudet treenivaatteet. On tässä jonkin verran jo muutakin nosteltu kuin oluttuoppia.

 

Edit: Nämä alemmat kuvat otin tänään iltatreenin jälkeen tyhjässä pukuhuoneessa - muuten ei kehtaa kuvata vielä. Sain melkoisen inspiraation treeniin, kun katselin Sophie Arvebrinkin kuvia Facebookissa. Mahtava mimmi! Ehkä ihan samaan tasoon en pyri, mutta kroppani tuskin kovin paljon koskaan tulee kutistumaan, joten minun kannattaa ennemmin pyrkiä saamaan lihakset näkyviin. Ruokavaliota en ole innokas muuttamaan tällä hetkellä, koska jotain muutakin yritän tässä elämässä tehdä kuin kyttäillä peiliin. Mutta välillä peiliin katsominen on vaan niin kivaa!

Ei jouluruokaähkyä

Haluan tasapuolisesti ärsyttää kaikkia kertomalla, että en syönyt liikaa ruokaa enkä suklaata joulunkaan takia, vaan oloni on hyvä, ja aion lähteä tästä nyt salille testaamaan, kuinka joulunalusalesta ostamani uudet jumppavaatteet toimivat käytännössä. Hyvältä ainakin näyttävät päällä. Ei muuta tässä kohtaa.

Hyvää joulua!

Joulumieltä

Vihdoin tuli taas se päivä, kun treeni alkoi kulkea. Mahtava tunne. Venytys tuntui hyvältä ja painot kevyiltä, olo oli hyvä alusta loppuun asti. Mieliala nousi välittömästi. Energia pursui yli, hymy jäi päälle. Siitä tiedän olevani melkein onnellinen, kun yksinään kadulla kävellessäni yhtäkkiä tajuan hymyileväni.

Hymyssä on hymyilijälle parantavaa voimaa. Kun mieli meinaa vetää mustaksi, hymyilen joskus väkisin. Se auttaa. Kai se toimii hermoissa molempiin suuntiin: Kun olen iloinen, kasvoilleni tulee hymy / Kun hymyilen, mieleni tulee iloiseksi.

Aina näin ei ole ollut, mutta jos nyt on, se varmaan kertoo siitä, että olen onnistunut itse menemään eteenpäin. Ilman mitään lääkkeitä tai ammattiauttajia. Ajatus siitä saa minut tyytyväiseksi. Olen kova ja vahva. Pärjään. Putoan jaloilleni. Kestän kipua. Arvostan näitä asioita itsessäni.

Samaan aikaan tiedän, että en tällä hetkellä tunne mitään muita ihmisiä kohtaan. Kaikki tunteeni kohdistuvat tällä hetkellä vain itseeni. Vähäisessä määrin tunnen empatiaa, mutta esimerkiksi ajatus ihastumisesta tai rakastumisesta on edelleen todella kaukainen. Tapaamani uudet ihmiset analysoin kylmästi ja annan mennä ohi. En osaa reagoida edes toisten suruun. Tunteita herättävät lähinnä lehdistä lukemani eläinkohtalot tai eläinten kohtaaminen.

Ajattelen, että kun kiellän negatiiviset tunteeni, joudun samalla sulkemaan kaikki ne hyvätkin tunteet muista ihmisistä. Jotta en tuntisi jatkuvaa vihaa ja katkeruutta, en voi myöskään antaa minkään rakastumisen tai rakkauden tunteen päästä pinnalle. Olen jäässä. Aion pysyäkin toistaiseksi. Nautin pikkuasioista ilman suuria tunteita.

Hyvät fiilikset haen salilta ja hyvästä ruoasta. Hyvästä seurasta. Keskusteluista ystävien kanssa. Pienistä salaisuuksista, jotka pidän ikuisesti itselläni. Suunnitelmista, joita olen vähän täälläkin paljastanut mutta joista en puhu. Siitä, että Netflixissä on 6 kautta toista suosikkisarjaani Supernaturalia. Da-Capo -suklaarasioista. Kitaransoiton opettelusta. Joulunvietosta. Siitä, että elän.

80-luvulla kaikki oli paremmin

.., joulumusa ainakin.

Merry Christmas ja sillai

All I want

Joulu on jotenkin surumielistäkin aikaa. Taas on yksi vuosi kulunut eikä mikään oikeastaan ole muuttunut. Samat traditiot, samat ihmiset, suunnilleen, sama minä. Jokin lapsenmielinen odotus siitä, että ensi vuosi toisi jotain muutoksia tullessaan. Lupauksia paremmasta elämästä, vaikka jo luvatessaan tietää, ettei oikeasti lupaa mitään.

Haluan uskoa siihen, että olen kaikkia surkeita masentuneita ihmisiä vahvempi, mutta onhan se tuolla pinnan alla yhä vieläkin odottamassa, se synkkyys ja tietty lohduttomuus. Elämä on vaan niin paljon helpompaa, kun pitää sen piilossa. Turha sitä on ruokkia miettimällä liikoja. Sitä paitsi tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi, kun pystyn kätkemään sen. Ehkä se on minun vahvuuteni, että pystyn kontrolloimaan sitä. Haluan olla sellaisen yläpuolella. Ja olenkin.

Mutta vähän iloisempiin asioihin. Olen vihdoin vähän kirjoitellut. En vielä paljon, mutta nyt on jotain alkua koneella. Ehkä tässä lomalla pääsen alkuun vähän paremmin. Loma tuntuu muutenkin niin hyvältä, että kävelen melkein irti maanpinnasta sen takia. Olisipa tämä loma vain vähän pidempi. Mutta onneksi töihin kuitenkin vasta ensi vuonna uudestaan.

Ai niin, muutin tuon Minä-sivun sisällön. Sopivan hömppää mutta toisaalta melko henkilökohtaista, kertoo paljon tai sitten ei mitään todellista. Yhtään kuvaa en selitä, mutta kaikki on totta.