Mopoautoefekti

Subbarista nuppi kaakkoon. Hyvin pärrää pienemmälläkin volyymilla pikkuisessa autossa.

Takana hauska mutta rankka loppuviikko. Monta illanviettoa peräkkäin. Olin oikeasti iloinen ja hyvällä tuulella monta päivää. Tiedän kyllä syyn siihen ihan hyvin, mutta kävikin ilmi, että se onkin tapa, jolla en saisi piristää itseäni. Koska se näyttää muiden silmissä pahalta. Great. Mihin voi aina vedota, että varmimmin saa tämän likan fiilikset alas. Syyllisyyteen.

Tällä kertaa päätin, että v*tut se muille kuuluu. Kukaan muu ei ihan oikeasti voi tietää, mistä on kyse. Voisin väittää jotain ja tehdä toisin. Tai toisinpäin. Enkä ole tilivelvollinen. Olen vapaa tekemään, mitä haluan. Jos joku sitä murehtii, niin aivan vapaasti keskenään. Minä en välitä. Päätin, etten loukkaannu. Koska mistä sitä ikinä tosiaan tietää, mihin minä pystyn.

Kävin muuten kuitenkin tarkistamassa nettideittipalstalla tilanteen tekemieni oharien jälkeen. Tuli paha mieli kaverin puolesta ja poistin koko profiilini. En ole valmis. En jaksa tutustumisvaiheen läpikäyntiä nyt. En tiedä, jaksanko koskaan. Olen deittailumaailmassa autisti, en ymmärrä, mitkä asiat ovat ok missäkin kohtaa. 

Ensin sain turpaani, kun en halunnut heti paljastaa kaikkia mieltymyksiäni. Toisessa tilanteessa onnistuin tekemään jotain, mikä ilmeisesti järkytti muita. Eikä siinä ollut edes kyse mistään deitistä. Heh. Ehkä vähän huono päätös, mutta se nyt sattui menemään niin. Sain haasteen, tartuin siihen. Harvoja yllytyshulluushetkiä elämässäni. Luultavasti se kuitenkin kuvastaa sitä, kuinka itsekeskeisesti ajattelen. Halusin vaan tietää, pystynkö siihen vielä. Ei tullut ollenkaan mieleen, että asia voisi koskea joitakuita muitakin ihmisiä. Tosin, miksi olisin sellaista miettinyt? Ehkä minussa tosiaan on vähän autistisia piirteitä, kun en ymmärrä, miksi toinen tilanne on lähes tabu mutta toinen vastaava kannustuksen arvoinen.

Olen edelleen sitä mieltä, että hyvin harvoja asioita tässä maailmassa tehdään niin, ettei se edes välillisesti liity seksiin. Se on loputon kissa-hiiri -leikki, jokainen etsii paria, on jonkun kanssa, eroaa jostakusta, tyytyy johonkin, odottaa jotain tai jotakuta, vetää puoleensa tai työntää pois. Haluaa tai ei halua. Parisuhde on sopimus tahtoa kaikista vaihtelevista tunteista ja tilanteista huolimatta. Jotkut menevät lupauksen vahvistamiseksi naimisiinkin. Mutta mitä tehdään, kun tahto ei riitäkään? Tai toinen ei tahtonutkaan samaa? Rikotaan lupaukset. Sellaista se on nykymaailmassa. Minä taidan olla sen pari sukupolvea jäljessä, koska minulla olisi ollut tahtoa käydä läpi ties minkä harmaan kallion sen yhden parisuhteen pitääkseni, mutta no, tämä nykymaailma veti maton jalkojen alta. Nyt alan sopeutua. Ja aion olla siinä hyvä.

Yhtä ketterä ja nopea liikkeissäni kuin mopoauto kaupunkiliikenteessä. Valitettavasti se mopoauto joitakuita aina ärsyttää, vaikka etenisi kuinka hyvin.

Ai niin, googlasin taannoin jotain ja sain aikaan runon, jonka lähetin ja joka julkaistiin GooglePoeticsissa tänään:

Tuntui aika osuvalta silloin. Miksei vieläkin.

+1 ja muuta

Kävin taannoin pääsykokeissa ja pääsinhän minä niistä läpi. Siitä +1. Katsotaan sitten keväällä, mihin se polku johtaa. Toivottavasti johonkin. Työn ohessa pitäis jaksaa opiskelut hoitaa. Jaa-a.

Muuta: Olisin halunnu päästä tänään ulkoilemaan, mutta kaveria ei löydy niin mistään. Haluaisin mennä johonkin ja tavata ihmisiä, tavata jonkun vaikka tuntemattoman ja vaan heittäytyä tilanteeseen, mutta kun kukaan kaveri ei innostunut lähtemään, tuntuu nyt vähän siltä kuin siivet olis sidottu. Mulla ei ole tämmöstä menofiilistä kovin usein, muutamia kertoja vuodessa vain. Harmittaa, jos en nyt pääse hyödyntämään sitä. Tokihan tästä voisi vielä yksinkin lähteä, mutta siihen vaan on isompi kynnys. Toisaalta yksin olisi vapaampi. Mitä tehdä?

Vettä sataa, joten ulos ei oikeastaan tee mieli, mutta ei täällä kotona ainakaan ketään tapaa. Väkisinkin tulee mieleen, että pitäis aina olla pari puhelinnumeroa tätä varten, mutta enhän mä semmosia harrasta. Kai ;-)

No, aina ei voi voittaa. Tuleehan näitä joskus toistekin. Keväällä viimeistään, kun aurinko alkaa paistaa.

Villi kortti

"Villi kortti on tietyissä urheilukilpailuissa ja -tapahtumissa oleva henkilö, joka pääsee mukaan tapahtumaan, joko omasta halustaan tai järjestäjien kutsumana, ilman että kiertää täysin vakituisesti mahdollista sarjaa, joka muodostaa kyseisen tyyppisistä tapahtumista, johon (tai joihin) "villin kortin" urheilija osallistuu." http://fi.wikipedia.org/wiki/Villi_kortti

Kun aloitin tämän blogin, piti keksiä sopiva verkkotunnuksen alkuosa. Jostain syystä tämä tuli ensimmäisenä mieleeni, ja vaikka mietin monia muitakin, tämä tuntui sopivimmalta.

Villi kortti kuvaa useimpien harrastusteni alkuhetkeä parhaiten. Tavallaan tämä blogikin on aloitettu villillä kortilla, koska mulla ei ole mitään varsinaista syytä kertoilla täällä itsestäni tai tekemisistäni, en ole mikään julkkis enkä sellaiseksi halua tulla, ei ole mitään paljastettavaa kenestäkään, ei ole mitään poliittista agendaa, ei mitään yhtä aihealuetta, jonka asiantuntijana haluaisin esiintyä. Haluan vain kirjoittaa kirjoittaakseni.

Yksi elämäni tarjoamista villeistä korteista oli ilman muuta Astoria. Se oli ehkä hulluinta, mitä olin siihen mennessä tehnyt. Sitä ennen villein kortti taisi olla moottoripyörän osto. Mutta on paljon muutakin, esimerkiksi muksuna tahdoin naapurin likkojen mukaan purjehdusleirille, vaikka en edes tiennyt, mikä on jolla, eikä mulla ollut muutenkaan mitään tekemistä meren kanssa. Mutta innostusta oli ja tykkäsin kovasti. Harmi, ettei ollut mahdollisuutta jatkaa harrastusta. Ehkä vielä jonain päivänä...

Ehkä parhaat asiat tuleekin juuri niin, että sattuu saamaan sopivan kortin ja päättää käyttää sen. En usko kohtaloon enkä horoskooppeihin (vaikka kyllä sanovat, että olen tyypillinen kauris), mutta ajattelen, että on oltava valmis käyttämään ne kortit, jotka annetaan elämän varrella. Elämä on valintoja.