Jokainen TVD-seuraaja tietää, mistä on kyse. Sellainen tuntuu löytyvän ihan meistä jokaisesta. Törmäsin tähän hiljattain irl. Omakohtaisesti.
Elämä on helpompaa, kun voi sulkea kipeät jutut jonnekin ulkopuolelle, mennä vain täysillä ja jättää asiat käsittelemättä. Mutta se ei toimi ikuisesti. Ne odottaa. Mutta hei, keeping up the appearances, se on tärkeää. Kannattaa vaan pitää samalla mielessä, että juuri se teki Mrs. Bucket'stakin naurettavan.
Viime aikoina olen ehtinyt myös ihmetellä, kuinka hyväuskoisena minua pidetään. Pyrin aina tilanteessa kuin tilanteessa siihen, että kaikki osapuolet voisivat säilyttää kasvonsa. Ehkä minussa on jotain kiinalaista siinä mielessä. En paljasta millään tavalla, jos epäilen, että minulle muunnellaan totuutta. Valehtelijalla on aina syynsä tarinoilleen. Minulla on riittävän hyvä itsetunto siihen, että voin katsella silmät pyöreinä ja olla uskovani kaiken. Miksi turhaan miettiä muuta? Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti eikä joka asiasta tehdä moraalikysymystä.
Moralisointi on muutenkin turhaa. Se ei tee ketään onnellisemmaksi. Ja vain onnellisuuden tuntemisella on oikeasti merkitystä.
Tähän liittyen tuli muuten mieleen, että Kristiina Wheeler twiittasi pari päivää sitten aika osuvasti, että onnellisuus ei ole tavoite, vaan se on asenne. So true. Tavoitellaan mieluummin asennemuutosta kuin onnellisuutta. Ei mulla muuta tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No?