Pari viimeistä kouluviikkoa on pitänyt vähän kiirettä. Se on ollut oikeastaan hyväkin, en ole ehtinyt olla kovin ahdistunut viime päivinä. Mutta ei se silti poissa ole. Joka ilta mietin, mikä auttaisi. Toivon salaa tai en nyt niin kovin salaakaan, että tämä tilanne olisi jo ohi ja kaikki palautuisi ennalleen. Haluaisin, että se loppuisi. En voi toivoa onnea toisen kanssa ihmiselle, jonka itse haluan.
En silti tunne mitään vihaan ketään kohtaan. Paitsi ehkä itseäni. Valitettavasti. Olen kestävinäni tämän hyvin, mutta oikeasti olen aivan rikki.
Nukun muutenkin liian vähän, nyt nukun vielä vähemmän. Heräilen ahdistuskohtauksiin, näen painajaisia esimerkiksi käsi kädessä kävelemisestä. Nukkumista ei ainakaan helpota tämä helvetin helle, jota ei kuuluisi vielä tähän aikaan kevättä olla. Minua ei haittaisi ollenkaan, jos koko kesänä ei lämpötila ylittäisi 25 astetta. Mutta nykyään voi mennä yli kolmenkympinkin. Kamalaa.
Työpäivä kului tänään Yyterissä. Se oli mukavaa, koska merenranta on suunnilleen ainoa paikka, missä tällaisia lämpötiloja pystyy kestämään. Ennen 'koulupäivän' päättymistä olin saada vielä paniikkikohtauksen parkkipaikalla, kun ei ollut varsinaisesti mitään tehtävää, mutta pois ei voinut lähteä. Ja hyttysiä oli tuhannen miljoonaa. Ja sannoilta kävellessä oli tullut hiki, joten olin erityisen houkuttava kävelevä ruokapöytä mokomille kuppaajille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No?