Code

Influenssan jälkeensä jättämä yskä vaan jatkuu. Syön erilaisia Code-alkuisia lääkkeitä, liuosta ja tablettia, mutta mikään ei tunnu auttavan pientä hetkeä pidemmälle. Koko kroppani on ihan uuvuksissa tästä jatkuvasta kröhimisestä ja kakomisesta. En muista, että koskaan aiemmin yskä olisi äitynyt näin hallitsemattomaksi. Välillä en pysty kokonaista lausetta sanomaan ilman, että se katkeaa yskäkohtauksen vuoksi. Hemmetin ärsyttävää, varsinkin, kun työssäni pitäisi pystyä puhumaan ja välillä käyttämään vähän ääntäkin.

Sain tänään kirjeen, jossa todettiin se, minkä jo tiesinkin, eli että minusta ulos kaivettu palanen ei ollut paha. Joten se siitä, elämä jatkuu. Tai jatkuihan se jo muutenkin. Arpikin on kutistunut pelkäksi viivaksi, mutta kyllä se vielä näkyy ja vähän tuntuukin. Itse asiassa se näyttää vähän siltä, kuin joku olisi iskenyt leveäteräisellä puukolla sydäntäni kohti. Jos joku jossain tilanteessa sattuisi kysymään, voisin kehittää tästä jännittävän tarinan...

Hesarissa oli pääkirjoitus siitä, kuinka onnellisuus on kiinni itsestä ja kuinka se on hukassa monilta ihmisiltä siksi, etteivät ne viitsi nähdä vaivaa sen saavuttamiseksi (Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan). Jutussa oli ihan hyvä pointti, mutta en halunnut linkittää sitä eteenpäin, koska puolittain loukkaannuin siitä. Kaikissa asioissa onni ei ole itsestä kiinni. Totta kai voi kehittää itseäni tai jättää työn, joka tekee minut onnettomaksi, jättää parisuhteen, jos se ei toimi tai muuta vastaavaa. Voin aloittaa kuntoilemisen ja elämäntaparemontin. Ihan jokapäiväisessä elämässäni tiedän kyllä ihmisiä, jotka "paisuttelevat murheitaan, syyttävät joka ongelmasta muita tai ottavat kaiken niin raskaasti, että elämä alkaa ahdistaa" ja joilla on tapana "syyttää hyvinvointivaltion rappiota, työelämän vaatimuksia, maahanmuuttoa, nuivaa puolisoa tai pitkää talvea – aina on joku tai jokin, joka estää oman onnellisuuden."

Kirjoituksessa mainitaan "auttavat ajatukset":

"Päästä irti – älä haudo vihaa sisälläsi.
Ole kiitollinen – keskity hyvään.
Anna anteeksi – älä anna kokemasi vääryyden hallita itseäsi.
Hyväksy se, mihin et voi vaikuttaa. Heittäydy siihen, mihin voit vaikuttaa."

Jep. Näitä minä noudatan, olen aina noudattanut. Mutta. Entä jos näistä mikään ei riitä? Esimerkiksi jos olet rakastunut, mutta suhde ei toimi tai ei ole muuten mahdollinen, voit repiä itsesi siitä irti, mutta et silti varmasti tule yhtään onnellisemmaksi. Jos olet yksin, voit etsiä kumppania, mutta entä jos sitä ei löydy mistään? Vaikka kuinka yrität, et tule onnelliseksi, koska mikään muu toiminta ei korvaa sitä asiaa. Et voi pakottaa ketään rakastamaan itseäsi etkä voi itse yrittää väkisin saada itseäsi rakastumaan, jos et rakastu. Pitääkö tosiaan hyväksyä elämä ilman kumppania ja rakkautta? Heittäytyä johonkin korvaavaan toimintaan, jota voin itse hallita?

Jos olet onneton siksi, että elämästäsi puuttuu rakkaus, et saa sanoa sitä kavereitten kuullen kovin usein ääneen (vrt. Venla Iholla-sarjassa), koska se onkin ärsyttävää tai jopa lapsellista valittamista asiasta, jolle pitäisi vain tehdä jotain. Niin mitä? Mitä sille voi itse tehdä? On tässä nimittäin viitisen vuotta yritetty mutta eipä vaan onnistu. Sanoisin jopa, ettei onnista, koska kyllä se vaan aika lailla tuuria on, löytyykö sopivaa vapaata ihmistä. Välillä jaksaa yrittää uudestaan, mutta enimmäkseen olen yrittänyt unohtaa haaveeni perheen perustamisesta. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että tuskin tulen koskaan olemaan onnellinen sillä tavalla kuin haluaisin. Mutta sitähän kukaan ei halua kuulla, koska sen ääneen sanominen ilmeisesti vie muiltakin fiilikset.

No sori vaan. En voisi olla onnellinen melkein sopivan ihmisen kanssa. Mitä jos sitoutuisin sellaisen kanssa ja kohtaisinkin/saisinkin oikeasti sopivan ihmisen myöhemmin. Saako parempaan vaihtaa? Minä vaihtaisin varmasti. Elämä ei ole reilua.