Otsikko on pätkä tästä Teleksin vanhasta biisistä. Lyriikoissa melko hyvin tiivistetty ajatukseni viimeisten kuuden vuoden ajalta. Mietin usein, että onnelliset ihmiset oikeasti pyrkivät tekemään työnsä hyvin eikä vain selviytymään niistä. Onnelliset ihmiset pystyvät jopa miettimään, miten työnsä voisi tehdä paremmin ja jaksavat oikeasti välittää. Kaipa sitä haluaisi itsekin, mutta jos ei jaksa keskittyä, kun se työ ei kuitenkaan korvaa sitä, mikä puuttuu. Välillä aina innostuu jostain, kunnes putoaa taas maanpinnalle ja kaikki jää kesken. Se vaan, että olen niin vahva ja ylpeä, että voin jatkaa näin vaikka kuinka pitkään ja yhä helpompaa on torjua kaikki. Katkeraa vanhapiika-ainesta selvästi. Sukuvika ilmeisesti. Tyhmintä on se, että odotan vaan enkä tee itse mitään. Kun ihan oikeasti tiedän tasan tarkkaan, mitä haluan. Ylpeys on tiellä, ironista kyllä, se sulkee tien kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Ylpeys on muuri, jota kukaan taida tulla rikkomaan, vaikka sitä juuri haluaisin ja ehkä jopa odotankin.
Katsoin eilen tuon Minä-sivuni läpi, ja vaikka olenkin melko jäävi arvioimaan itseäni, niin melko osuvat lauseet kyllä taisin niihin kuviin valita. Silloin taisi olla jokin äärimmäisen rehellisyyden puuska päällä muutenkin, koska en ehkä joka päivä tunnustaisi kaikkia niitä asioita. Mutta toisaalta on hyvä, että ne ovat siellä, koska nyt en enää kehtaa poistaa niitä. Muistanpa sieltä tarkistaa aina välillä itsekin, mikä tässä elossa ja olossa mättää. Ja mistä olenkaan niin järjettömän ylpeä, että kukaan ei kelpaa ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No?