Ylimääräisen säätämisen vuoksi kävin illalla kouluratsastusharjoituksen sijasta kuutamoratsastuksella metsässä. Pitää kirjoittaa siitä nyt, kun juuri edellisessä merkinnässäni kehuin, että voin mennä kaksin hepan kanssa pimeään metsään, koska en pelkää enää pimeää.
Metsässä muuten on tähän vuoden aikaan yhdeksän maissa illalla todella pimeää, kun puut ovat lumettomia. Ja puut ovat suuria kuusia. Otsalamppu oli kyllä käytössä, mutta se on aika surkeatehoinen LED-lamppu, se tekee hennon sinisen kajastuksen lumiseen polkuun. Metsää se ei valaise yhtään. Käytännössä edettiin siis sellaisessa sinisävyisessä kuplassa, näin polkua edessä ehkä pari metriä. Hevosen hämäränäkökyvystä en tiedä, mutta koska se ei osunut polulle ellen katsonut sitä polkua itse ja osoittanut lampulla missä se kulkee, epäilen, ettei se paljon enempää nähnyt.
Heppahan on maailman ihanin. Aluksi se vähän kyseli, että ihanko oikeasti vielä tähän aikaan metsään ollaan menossa, mutta muuten se vaan tallusti kaikessa rauhassa eteenpäin. Puolimatkassa tuttua reittiä ei näkynyt mitään valoja mistään suunnasta. Siinä kohdassa minua alkoi vähän jännittää, koska metsässähän saattaisi liikkua vaikka hirvi tai peura. Enkä ihan mene takuuseen siitä, että heppa ei sellaista säikähtäisi. Petoeläimistä puhumattakaan. Mutta eipä siellä mitään eikä ketään näkynyt.
Kääntöpaikalla havaittiin vähän matkan päässä ladulla hiihtäjä.Oikeastaan se oli enemmän kuulo- kuin näköhavainto, koska välissä oli niin paljon puita. Ei säikähdetty sitäkään. Kotimatka samaa reittiä. Ratsastuksellisesti tai liikunnallisesti ajatellen reissu oli turha, käyntiä löysin ohjin mennen tullen. Mutta sain raitista ilmaa, heppa sai haistella tarhan ja tallin ulkopuolista maailmaa (kikkareita polulla) ja näimme tähtitaivaan. Ja tallilta lähtiessäni näin auton ikkunasta ison keltaisen kuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No?